Työllä ja vapaa-ajalla on eroa. Työaika on sellaista aikaa, jolloin ihmisen pitäisi olla hieman parempi versio itsestään. Hieman ystävällisempi, kärsivällisempi ja kenties jopa fiksumpi. Sen lisäksi työaikana olisi hyvä olla kiinnostunut sellaisista asioista, joista vapaa-ajan minä jaksaa innostua vähemmän.
Tarvitsemme kirjastoihin ammattilaisia, jotka ovat töissä ollessaan valinneet kiinnostuksen kohteikseen ilmaston.
Siitä ei tarvitse olla kiinnostunut vapaa-ajalla. Mutta siinä vaiheessa kun menee töihin kirjastoon, sen pitäisi kiinnostaa ja ohjata omaa työskentelyä.
Kirjastoista kuuluu tällä hetkellä hiljaista signaalia. Suuri osa kirjastoammattilaisista on intoa puhkuen mukana ilmastonmuutoksen vastaisessa työssä. He kierrättävät, vaihtavat energiatehokkaita lamppuja, pitävät ilmastoaiheisia kirjavinkkauksia ja kasvattavat samalla paikkakuntansa asukkaista aina tilaisuuden tullen hituksen ilmastotietoisempia kansalaisia.
Heitä turhauttaa se, että samassa kirjastossa voi työskennellä ihmisiä, jonka mielestä ilmastonmuutos on turhaa hössötystä josta ei tarvitse kiinnostua.
Heille haluan suunnata palopuheeni. Ole vain ilmastonmuutosskeptikko, -kriitikko tai jopa kieltäjä vapaa-ajallasi. Mutta kun tulet töihin kirjastoon, hyväksy se, mitä koko tiedeyhteisö pitää yksimielisenä totuutena: ilmastokriisi on totta. Sen vastaisessa työssä tarvitaan kaikkien alojen ammattilaisia. Kirjastoilla voi olla yllättävän iso rooli siinä, että tietoisuus aiheesta kasvaa.
Kirjastot ovat yksi maailman laajimpia epäkaupallisia verkostoja. Mikä muu verkosto muka voisi olla parempi lisäämään ymmärrystä ilmastokriisistä, tuomaan tietoa ja auttaa jakamaan ratkaisuja.
Rohkaisevia esimerkkejä on jo. Viime talvena aloitettuja ilmastolukupiirejä on jo noin sata ympäri Suomea ja niitä perustetaan koko ajan lisää. Lukupiirien tärkeä yhteen kokoava tila on tietenkin kirjasto.
