Vähän aikaa sitten eräässä Instagram-postauksessa kirjallisuuden Runeberg-palkintoehdokkaat kertoivat paikoista, joissa heidän teoksensa ovat syntyneet ja joissa ne tapahtuvat.
Olen itsekin hyvin paikkasidonnainen kirjoittaja, enkä pääse teoksessa puusta pitkään ennenkuin tiedän, mistä mullasta tai minkä talon seinistä henkilöt ja tapahtumat syntyvät. Vielä tätäkin kiinnostavampi kysymys on kuitenkin se, missä paikassa teos sitten lukijan mielikuvituksessa tapahtuu.
Olin lukenut romaaneja jo varsin pitkään, kun tulin tietoiseksi siitä, että mieleni sijoitti monet niistä isoäitini kotiin. Tiesin hyvin, että L. M. Montgomery eli ja kirjoitti Kanadassa Prinssi Edvardin saarella, ja siellä Uuden kuun Emiliakin asui. Mutta kun minä luin Pientä runotyttöä, hän asui minun isoäitini huoneissa. Vihervaaran Anna taas asui isoäitini kesämökissä. Sama meno on jatkunut vuosikymmenestä toiseen. Anna Karenina asuu isoäitini kaupunkikodissa, Sirpa Kähkösen Hietakehdon Selma ja tuomari Kelo kesämökkimme rannassa saunakamarissa.
Isoäiti oli elämäni tärkeimpiä ihmisiä, ja hänen kotinsa on yhä jonkinlainen asunnon arkkityyppi. Siksi on järkeenkäypää, että mieleni valitsee sen niin usein kirjojen tapahtumapaikaksi. Muut paikat ovat harvinaisempia, ja siksi tavallaan kiinnostavampia. Sara Stridsbergin Niin raskas on rakkaus tapahtuu lapsuudenystäväni Sannan kotona. Miksi? Rakastan tätä romaania ja olen lukenut sen lukemattomia kertoja. Miksei se sijoitu isoäitini luo? Kenties siksi, että romaanin äiti ja tytär asuivat kahdestaan, aivan kuten Sanna ja hänen äitinsä. En kuitenkaan ole sijoittanut Jackieta ja Lonea Sannan luo tietoisesti; he vain asettuivat sinne asumaan minulta kysymättä.
Useimmat romaanit sijoittuvat lapsuudestani tuttuihin asuntoihin, mutta syyt jäävät arvoitukseksi. En tiedä miksi Melissa Bankin Tyttöjen kalastus- ja metsästysopas sijoittuu lapsuudenystäväni Sallan keittiöön, eritoten kohtaus, jossa päähenkilö ja hänen rakastettunsa myöntävät, että jälkimmäisen alkoholismi on parantumatonta. Sallan kotona ei tietääkseni ollut alkoholismia, ellen sitten ole vaistonnut sellaista ja painanut intuitiotani syvälle mielen kätköihin. Herta Müllerin korruption ja ilmiantamisen riivaamaan Romaniaan sijoittuva rakkaus- ja petostarina Tänään en halunnut tavata itseäni tapahtuu lapsuudenystäväni Marjan kotona, eikä siellä takuulla ilmiannettu tai korruptoitu ketään.
En kuitenkaan usko hetkeäkään, että nämä valinnat olisivat sattumanvaraisia. Mieleni yhdistelee hienovaraisia lankoja jollakin epäilemättä loogisella tavalla, jota en kuitenkaan kykene ymmärtämään. Kun pohtii tällaista, keskustelee oman alitajuntansa kanssa hiukan samaan tapaan kuin koettaessaan tulkita omia uniaan.
