Jos taiteen tai kirjaston arvoa aletaan mitata rahassa, ollaan heikoilla. Kulttuuri tuo hirveästi hyvää ympärilleen, mutta se hyvä ei palaudu rahana antajalleen.
EI OLE liioiteltua sanoa, että arvot ovat viimeisen parinkymmenen vuoden aikana koventuneet ja melkein kaikkea pyritään mittaamaan rahassa. Siitä kärsivät paitsi lapset ja vanhukset vaipoissaan, myös perinteiset kulttuurilaitokset kuten esimerkiksi kirjasto. Edellä mainittuja yhdistää se, että ne tuovat usein iloa, onnea ja viisautta yhteiskuntaamme, mutta eivät välttämättä riihikuivaa tuottoa.
VIESTINNÄN professori Erkki Karvonen näkee nykymenon taustalla 1980-luvulla levinneet uusliberaalit yhteiskunnalliset arvot. Tuolloin julkiseen sektoriin alettiin soveltaa markkinatalouden periaatteita. ”Tämän ajan markkinahenkisen arvomaailman ja teknologian kehityksen myötä ollaan tilanteessa, jossa moni perinteinen palvelu tai laitos on legitimaatiokriisissä. Olemassaolon oikeutusta joutuu perustelemaan”, Karvonen sanoo.
KUN lukee vaikkapa Taide-lehteä tai kirjastoammattilaisten keskustelufoorumia, voi helposti aistia jopa pientä epätoivoa. Jos taiteen tai kirjaston arvoa aletaan mitata rahassa, ollaan heikoilla. Kulttuuri tuo hirveästi hyvää ympärilleen, mutta se hyvä ei palaudu rahana antajalleen.
GUGGENHEIMIA myydään meille lupaamalla tuottoja taideturismin muodossa. Kunnallinen kirjasto ei ole turistipyydys, mutta aivan varmasti se tuottaa myös taloudellista hyvää ympäristöönsä. Kirjaston vaikutus on kuitenkin välillinen ja siksi sitä on vaikea todistaa pitävästi.
ERI asia sitten on, kuinka järkevää on mitata kirjaston merkitystä rahassa..
WIENIN talouskorkeakoulun lehtori Christian Felber tarjoaa kirjassaan Näkyvä Käsi (2013) sosiaalisesti oikeudenmukaista ja ekologisesti kestävämpää ”yhteishyvän taloutta” nykyisen itsekkyyttä ruokkivan markkinatalouden tilalle. Yhteishyvän mallissa siirrytään taloudellisen menestyksen mittaamisessa vaihtoarvoista käyttöarvoihin eli yrityksen pörssilukemien sijaan mitataan yrityksen hyödyllisyyttä yhteiskunnalle. Tässä mallissa reilut, työntekijöistä ja ympäristöstä huolehtivat, veronsa kiltisti maksavat yritykset palkitaan, kun taas itsekkäin periaattein toimivat riistofirmat saavat sanktioita.
FELBER esittelee kirjassaan myös indikaattorit, joilla yhteishyvän tuottoa voidaan mitata. Mittaamisen pohjalla käytetään viittä arvoa: ihmisarvoa, solidaarisuutta, ekologista kestävyyttä, sosiaalista oikeudenmukaisuutta ja demokratiaa.
HELSINGIN kaupunginkirjasto on hakemassa rahoitusta selvittääkseen miten kirjaston taloudellinen vaikutus voidaan mitata. Taustalla lienee ajatus, että voitaisiin perustella kirjaston tarpeellisuus heille, jotka eivät kirjaston arvoa ymmärrä. Vaan ehkäpä sittenkin kannattaisi mieluummin mitata kirjaston yhteishyvän vaikutusta. Se on varmasti vaikuttava.
Lue myös:
Erkki Karvosen haastattelu
Paljon kirjasto tuottaa?
Arvio teoksesta Näkyvä käsi.
