Minäkään en ihan täsmälleen tiedä, millaista työtä te teette. Käydessäni kirjastossa en erota virkailijaa tukityöllistetystä, enkä pysty itseäni tyydyttävällä tavalla perustelemaan epäilijöille, miksi takahuoneissa tehtävä työ on äärimmäisen tärkeää. Jos työ ei näy, sitä ei myöskään haluta rahoittaa.
TUTTAVA kertoi kirjastosta, jossa vietettiin Lainanpäivää siten, että henkilökunnan kuvat, nimet ja tehtävänimikkeet laitettiin isolle taululle kirjaston aulaan ja vieressä oli vielä kellonaika, jolloin kukin lupasi olla tavattavissa.
Wau, ajattelin, kun kuulin tästä. Nimet ja kuvat. Ihmisiä töissä!
EIKÖ kirjastoissa voitaisi todellakin kertoa että keitä siellä on töissä ja mitä he tekevät?
Ongelma on nimittäin siinä, että ihmiset eivät tiedä. Eivät todellakaan. He luulevat tiskillä päivystävää sivaria tai tukityöllistettyä kirjastonhoitajaksi, ja aniharvalla kirjastossa käyvällä ihmisellä on edes utuinen mielikuva siitä, että takahuoneessa tehdään jotain merkityksellistä.
OLISIKO tässä ratkaisu: työntekijät framille ja kuvat eteisaulan ilmoitustaululle kuin K-kaupassa ikään? Kysyin tätä kokouksessa kirjastoporukalta. “Ei onnistuisi meillä”, sanoi yksi joukkomme jäsen, ja aika moni nyökytteli. Kirjastolaiset eivät halua olla esillä, kerrottiin.
MONI pelkäisi häirikkösoittoja, yksityisyyden menettämistä ja sitä, että joutuisi ihmisten kanssa tekemisiin. Joku arveli, että kirjastoihin hakeutuu sellaista väkeä joka haluaa olla kirjojen parissa, mielellään takahuoneessa, kellarissa tai varastossa, ettei tarvitsisi kohdata ihmisiä.
JOS asia todella on näin, kirjastoissa voidaan etsiä syyllisiä vaikeutuvaan rahoitustilanteeseen vessan peilistä. Kirjastojen kävijät nimittäin äänestävät kuntavaaleissa. Jos he eivät tiedä kirjastoissa tehtävän työn laadusta hölkäsen pöläystä, turha odottaa että valtuustot tekisivät viisaita päätöksiä.
TOIVON että paikalle sattunut otos kirjastolaisia ei ollut kattava. Kirjastojen väen olisi nimittäin kiireen vilkkaa raotettava sitä takahuoneen ovea ja kerrottava ihmisille tavalla tai toisella, että mitä heidän työnsä oikein pitää sisällään. Jos työ ei näy, sitä ei myöskään haluta rahoittaa.
KUNTIEN talousjohto odottaa kirjastopalveluiden lopullista digitalisoitumista vesi kielellä: kirjastotädit voidaan vihdoin korvata töpselillä. Sähkökirjoja odotellessaan talousvaikeuksien kanssa ponnistelevat kuntapäättäjät ajattelevat, että kyllähän kuka tahansa pystyy nakkelemaan kirjoja hyllyihin – tarvitseeko siihen nyt välttämättä koulutettuja työntekijöitä.
OIKEASTI, hyvät kirjastolaiset. Minäkään en ihan täsmälleen tiedä, millaista työtä te teette. Käydessäni kirjastossa en erota virkailijaa tukityöllistetystä, enkä pysty itseäni tyydyttävällä tavalla perustelemaan epäilijöille, miksi takahuoneissa tehtävä työ on äärimmäisen tärkeää. Vaikka minulla onkin siitä vahva sisäinen kutina.
KIRJASTOT ovat kirjastojen paras mainosmedia. Meillä ei ole varaa ostaa lehtien etusivuja, mutta kirjastojen seinät, aulat ja tiskit ovat ilmaiseksi käytössä. Olisi mahtavaa jos niiden avulla kerrottaisiin, että kirjastoissa on ihmisiä töissä. Valtuustoissakin olisi astetta hankalampaa vetää henkseleitä kun säästökohteilla on kasvot.
KIRJASTOILLE tarvitaan kasvot. Ne on uskallettava antaa.
