Jaana Kakkonen on Nokialla lasten keskuudessa tunnettu ja suosittu kirjastontäti, satutäti ja kirjavinkkari.
Nokian kirjaston Tarinatassu-nukketeatterin esitys Myyrä ja vihreä tähti vetää yleisöksi yli 50 hengen joukon. Lapsiyleisö auttaa innoissaan myyrää laskemaan tuhanteen. Lavasteiden takaa löytyy kirjastovirkailija Jaana Kakkonen.
Nokialaisten lasten keskuudessa tunnettu ja suosittu Jaana elää työllensä ja rakastaa lapsiasiakkaitaan. Hän jaksaa innostua lastenkirjallisuudesta vuodesta toiseen, niin klassikoista kuin uudemmasta kirjallisuudesta, ja jakaa iloaan satutunneillaan ja vinkkaustyössään.
Seksioppaita vinkkaamassa
Jaana on työssään huomannut, että kirjastoon tullaan pienten lasten kanssa, mutta siihen se monelta perheeltä jää. ”Kirjastokäyntien pitäisi kuulua opetussuunnitelmaan, jotta koululaiset oppisivat käyttämään kirjastoa”, Jaana pohtii.
Hän on saanut todistaa useamman kerran, kuinka lapset ovat houkutelleet vanhempansa ensimmäistä kertaa kirjastoon oman kirjastovierailunsa innoittamina.
”Vanhemmat ovat sitten ihmetelleet, että hei, täällähän on musiikkia ja elokuvia ja käsityölehtiä.”
Vaikka Jaana tekee työtä pääasiassa pienten lasten ja alakoululaisten kanssa, pääsee hän välillä vinkkailemaan nuorisollekin. Viimeksi hän luotsasi kirjastoon tutustumaan saapuneita kymppiluokkalaisia.
”Kirjasto on nuorelle ihanteellinen paikka seksuaalikasvatukseen. Olen käynyt vinkkaamassa muun muassa nuorisotiloilla ”seksioppaita”, koska nuoret ovat usein hämmentyneitä netistä saatavan tiedon suhteen. Kirja on tässä asiassa hyödyllinen ja varmasti myös kiinnostavampi.”
Ääneen lukeminen on tärkeää
Jaana on työskennellyt lasten- ja nuortenkirjallisuuden parissa koko uransa. ”Aloin opiskella kirjastoalaa, kun olin saanut kaksi ensimmäistä lastani. Jo opiskeluaikoina suuntauduin lastenkirjallisuuteen. Oli ihanaa löytää lapsuuden kirjojen maailma uudelleen.”
Satutunneilla Jaanalla on tapana lukea ääneen kuvakirjoja, ei kertoa satuja ulkoa.
”Minusta nimenomaan ääneen lukeminen on tärkeää. Vanhempien pitäisi jaksaa lukea lapsilleen se kymmeneskin kerta sitä samaa kirjaa. On harmi, että vanhemmat lopettavat lapsilleen lukemisen, kun nämä oppivat itse lukemaan.”
Jaanan tunneilla käyvistä lapsista tulee usein kirjaston ahkeria käyttäjiä. Jaana törmää työssään silloin tällöin lähes aikuisiin entisiin satutuntilaisiinsa.
Lisää huumoria nuorille
Kirjavinkkaus voi parhaimmillaan toimia koululaisten lukuinnostuksen herättäjänä. Kunnissa, joissa vinkkaus on aloitettu, on huomattu merkittäviä kirjastonkirjojen lainausmäärien nousuja.
”Kerran meille tuli yhteen nuortenkirjaan 24 varausta sen jälkeen, kun olin vinkannut kirjaa. Sitä sitten metsästettiin muiden kuntien kirjastoista meille, että kaikki halukkaat saisivat kirjan.”
Vielä alakoululaiset lukevat Jaanan mukaan paljonkin, mutta yläkoulussa lukuinto hiipuu. Vinkkauksessa on tärkeää, ettei vinkkaa liian vaikeita kirjoja, sillä se voi viedä lapselta lukunautinnon. Mutta myös liian helppoja kirjoja on vältettävä.
Jaana kaipaisi nykyiseen nuortenkirjallisuuteen lisää hersyvää huumoria nykyisten kauhun, fantasian ja tulevaisuuden uhkakuvien tilalle. Kun Jaana vinkkasi yläkoululaisille Duudsonien Jekkukirjaa, jotkut opettajat väittivät hänen neuvoneen kiusaamiseen. ”Mutta kyllä kiusaaminen ja pieni jekutus ovat aivan eri asioita.
Omista lapsuuden kirjoistaan Jaana muistaa rakkaimpina Astrid Lindgrenin kirjat. ”Elin Peppinä ja Eemelinä, vaikka asuinkin lapsuuteni kaupungissa. Kesät kuluivat onneksi maalla mummolassa.”
”Missä se kirja, jossa sää itkit”
Kirjaston supertäti saa palautetta kiitosten muodossa.
Yläkoulun vinkkauspäivän iltana oli ollut vanhempainkokous, jossa vanhemmat olivat ihmetelleet, että mitä koulussa on tehty, kun nuori tulee kotiin ja pyytää kirjastoon.
”Kerran olin kaupassa ja eräs nainen tuli luokseni ja sanoi: ”Sä teit sen taas, sait poikani lukemaan!” Se lämmittää mieltä”, Jaana muistelee.
Vapaa-aikanaan lapset tervehtivät ”Kirjavinkkaria” tai ”Jaanakakkosta”. Monesti lapset tunnistavat Jaanan ja siinä samalla hän saa kertoa hämmentyneille vanhemmille, mistä on lapselle tuttu.
”Vinkkauskeikan jälkeen olen kuullut myös kysymyksen: ”Missä se kirja on, jossa sää itkit”. Tykkään puhua tunteista ja siitä, kuinka ihania ja arvokkaita jokainen meistä on.”
Vinkkauskeikoilla lapset kiinnostuvat paitsi kirjoista myös Jaanan pukeutumisesta. ”Vinkkarin farkut tai kengät voivat olla maalaiskoulun tytöille tosi makeet. Jos päälläni on bändipaita, herättää se yleensä poikien huomion: ”Tyykkääksää Eminemistä?” – ja sen jälkeen olenkin helposti lähestyttävä tyyppi”, Jaana virnistää.
