KIRJASTOLEHDEN kyselyssä vain suurimmat eli Espoo ja Oulu ilmoittivat, että niissä on aineistoa turvapaikanhakijoiden omalla äidinkielellä.
KUN takana on tuhansien kilometrien sekava vaellus läpi Euroopan, ei perille päästyä tule ensimmäisenä mieleen kysyä lähintä kirjastoa. Mutta kun aikaa on kulunut ja elämä asettunut sellaisiin uomiin kuin se tilapääoloissa ylipäänsä asettuu, voi kirjasto tarjota yhden kiinnekohdan uuteen maahan ja ympäristöön.
KIRJASTOT eivät ole sulkemassa sen enempää rajoja kuin oviaankaan, joten turvapaikanhakijoille on tarjottu nettiyhteyksiä ja verkosta löytyviä aineistoja, järjestetty ryhmäkäyntejä ja -opastuksia ja tehty kirjastojen palveluja muutenkin tutuiksi.
VAIKKA turvapaikanhakijoiden oleskelu paikkakunnalla voi jäädä tilapäiseksi, kirjastot ovat joutuneet arvioimaan kokoelmiensa sisältöä ja riittävyyttä. Sanakirjojen, kielikurssien yms. aineistojen kysyntä on kasvanut, koska uudet tulijat haluavat saada heti otteen suomen kielestä. Myös selkokirjojen menekki on lisääntynyt. Näitä aineistoja kirjastoilla on omissa hyllyissään, mutta harva kirjasto on pystynyt varautumaan äkkinäiseen arabian- tai farsinkielisen kirjallisuuden tarpeeseen.
KIRJASTOLEHDEN kyselyssä (lue juttu täältä) vain suurimmat eli Espoo ja Oulu ilmoittivat, että niissä on aineistoa turvapaikanhakijoiden omalla äidinkielellä. Kaikkien muiden viesti tiivistyy erään kirjastonhoitajan vastaukseen: ”Onneksi on Monikielinen kirjasto!”
MONIKIELINEN kirjasto on ainakin toistaiseksi pystynyt vastaamaan siirtokokoelmien kysyntään, mutta kirjasto on hakenut ensi vuodelle lisärahoitusta aineistohankintoihin. Kirjastoa rahoittava opetus- ja kulttuuriministeriö onkin varautunut nostamaan vuotuista avustustaan.
PALVELUJEN keskittäminen Helsinkiin ei ole aina tarkoituksenmukaista, mutta tässä tapauksessa se on hyvin perusteltua. Monikielisen kirjaston toiminnan vahvistaminen takaa parhaan lopputuloksen ja hyödyttää kaikkia kirjastoja.
