Kyky kuvitella on avain kriittiseen lukutaitoon.
KEHITTYNEISSÄ länsimaissa on kasvava määrä lukutaidottomia. Arviolta 15–20 prosentille kokonaisen lauseen lukeminen tuntuu ylivoimaiselta. Käy vähän niin kuin allekirjoittaneen läksynluvussa jonkin vähemmän mielenkiintoisen aineen kohdalla kouluaikana: lauseen loppuun päästyään ei enää muista sen alkua, eikä ymmärrä sen merkitystä, ja katse harhailee ikkunan takana kuusiaidassa.
LUKUTAIDOLLA ei kuitenkaan enää tarkoiteta samaa kuin siinä lukkarikoulussa, johon seitsemän veljestä istuivat tankkaamaan aata, peetä ja seetä. Nykyään saatetaan käyttää hyvinkin laajaa lukutaidon määritelmää, ja määritelmän lavetessa vastaavasti lukutaidottomuusprosentti nousee.
PERINTEINEN lukutaidon määritelmä on se, että kykenee lukemaan tekstiä ja ymmärtämään osapuilleen mitä siinä sanotaan. Tämä vaatimus ei koske insinöörien kirjoittamia elektronisten laitteiden käyttöohjeita, sillä niiden ymmärtäminen on objektiivisesti mahdotonta.
MODERNI lukutaidon määritelmä lähtee siitä, että tekstin ymmärtämisen lisäksi pitäisi myös kyetä hahmottamaan sen konteksti. Se, mitä sanotaan, kuka sanoo ja miksi. Jos tähän lisää vielä luetun tekstin intentioiden hahmottamisen, puhutaan jo medialukutaidosta.
LAAJIN lukutaidon määritelmä tuli vastaan konferenssissa, jossa ranskalainen professori puhui translukutaidosta. Sillä tarkoitetaan kaiken edellä luetellun lisäksi kykyä käyttää tekstiä toisessa kontekstissa. Luennoitsijan esittelemien tutkimustulosten mukaan tämä kyky on noin joka toisella länsieurooppalaisella. Ja juuri tämä on taito, jota diginatiivit (ja osa meistä siirtolaisista) käyttää sosiaalisessa internetissä joka päivä.
SOSIAALISEN median merkitys kasvaa koko ajan. Vaalit ratkaistaan Facebookissa, politiikkaa tehdään Twitterissä, parisuhteet solmitaan Tinderissä ja yritykset tungeksivat näihin kaikkiin toivoen, että joku kertoisi heidän tarinaansa ilmaiseksi eteenpäin. Mainoskakusta netin jättiläiset Amazon, Facebook ja Google kahmaisevat jo puolet täällä Suomessakin, mikä uhkaa romuttaa kotimaisen mediamme kannattavuuden. Tai on romuttanut sen jo.
Ja miten tämä liittyy kirjastoihin?
PALJONKIN. Kirjastot ovat koko olemassaolonsa ajan olleet lukutaitoa ja kansalaisyhteiskuntaa ylläpitävä verkosto. Niiden on nyt pohdittava, mitä uuden, laajentuneen lukutaidon ylläpitäminen vaatii ja miten jälkimodernia kansalaisuutta voisi tukea medioituneessa yhteiskunnassa.
PALJON on tehtykin. Mutta keskusteluissa keskitytään liikaa kirjastojen rooliin tiedon välittäjänä.
Itse näen ne ensisijaisesti paikkana, jossa opettelemme kuvittelemaan. Fiktion ja tarinoiden lukeminen opettaa käyttämään mielikuvitusta ja näkemään erilaisia maailmoja, joissa asiat ovat totta eri tavoin ja jossa taikuus on mahdollista.
KYKY kuvitella rinnakkaisia ja mahdollisia maailmoja omine sääntöineen ja omine totuudellisuuksineen on avain kriittiseen lukutaitoon. Se, jos mikä, on modernin lukutaidon avain.
