Suomen Pietarin instituutin kirjasto on Venäjällä ainutlaatuinen.
Suomen Pietarin instituutin kirjasto sijaitsee vain lyhyen kävelymatkan päässä Nevski prospekt -pääkadusta ja huokuu suomalaista tunnelmaa.
Kirjastoa ylläpitää Suomen Pietarin instituutti, joka edistää toiminnallaan suomalais-venäläistä kulttuuri- ja tiedeyhteistyötä Lounais-Venäjällä.
Kaikille avoin kirjasto sijaitsee Pietarin Suomi-talon neljännessä kerroksessa ja on osa instituutin kulttuuritoimintaa. Se palvelee Pietarin suomalaisyhteisöä, Suomesta kiinnostuneita venäläisiä sekä instituutin residensseissä majoittuvia taiteilijoita ja tutkijoita. Kirjastossa kokoontuu noin kerran kuussa suomalaisen kirjallisuuden lukupiiri, ja lisäksi kirjastossa järjestetään Suomi-koulun lukuvuosien aikana satutunteja.
Vuonna 1992 perustetussa instituutissa työskentelee suomalainen johtaja ja projektikoordinaattori sekä viisi venäläistä työntekijää. Kirjaston asiakaspalvelusta vastaavat pääasiassa suomalaiset harjoittelijat.
Instituuttia vuodesta 2012 johtaneen Elina Kahlan mukaan kirjasto kuuluu kulttuuri-instituutin perustehtäviin kaupungissa, jossa on paljon suomen kielen opiskelijoita.
”Kirjasto tukee toiminnallaan suomen kielen opiskelijoiden ja jo ammatissa toimivien ammattilaisten kielitaidon vaalimista sekä Suomea koskevan ajankohtaisen tiedon välittämistä”, Kahla sanoo.
Kirjastoa luotsatessaan hän jatkaa kirjastoalalla vaikuttaneen isänsä jalanjäljillä.
AVOHYLLY IHASTUTTAA
Kahla kuvailee instituutin kirjaston erityisyyden olevan sekä palvelukonseptissa että kokoelmissa. Kokoelmaa on kerrytetty vuosien aikana esimerkiksi sidosryhmien lahjoituksilla. Aineistoa pääasiassa on suomeksi, ruotsiksi ja venäjäksi.
”Pietarissa ei ole mitään muuta kirjastoa, jossa aineisto olisi tällä tavoin avoimesti saatavilla avohyllystä. Kokoelmissa on lisäksi sellaista Suomen ja Venäjän historiasta kertovaa aineistoa, jota ei saa muista kirjastoista.”
Kahlan mukaan kokoelma on venäläisittäin erityinen, sillä se sisältää kirjallisuutta, josta painokset ovat loppu tai jota ei löydy enää muualta. Hän mainitsee esimerkkinä 1970- ja 1980-luvulla suomesta venäjään käännettyä kaunokirjallisuutta.
”Ihme kyllä, kokoelmassa on yhtenäisyyttä. Kokoelma on uniikki, koska siinä on paljon pietarilaisuutta esillä.”
Jyväskylän yliopistossa Venäjän kielen opettajaksi opiskeleva Anni Erlin on työssään Pietarin instituutin harjoittelijana havainnut asiakkaiden suhtautuvan vilpittömän positiivisesti kirjastoon. ”Asiakkaat kiittelevät kovasti, kun saavat lainata kirjoja. Heidän ilmeestään näkyy ilo ja riemastuminen, kun he huomaavat, että kirjasto on avoin ja että pääsee vapaasti tutkimaan hyllyjä.”
Venäläisissä kirjastoissa on tyypillisempää, että kirja pyydetään tiskin takana istuvalta kirjastoammattilaiselta, joka noutaa aineiston asiakkaalle.
Kirjaston asiakkaita yhdistää kiinnostus Suomeen. Osa heistä opiskelee suomen kieltä, osa matkustelee Suomessa sekä osalla on sukulaisia tai muita yhteyksiä Suomeen. Erlinin mukaan erityisen suosittuja aineistoja ovat suomen kielen oppikirjat sekä venäjäksi käännetty kaunokirjallisuus. ”Viimeksi on lainattu Kari Hotakaisen Juoksuhaudantie sekä suomeksi että venäjäksi,” Erlin kertoo. Kysyttyjä ovat myös klassikot, kuten Kalevala, Eino Leino ja Edith Södergran.
Kirjaston asiakas Eila Pavilainen piipahti tällä kertaa kirjastossa lainaamassa sanakirjaa, jota hän tarvitsee käännöstä varten. Pavilainen on kotoisin Kostamuksesta Karjalan tasavallasta, mutta asuu nykyisin Pietarissa. Hän käy usein kirjastossa, koska on töissä samassa rakennuksessa. ”Minulla on tällä hetkellä lainassa myös suomenkielinen Heikki Hietamiehen Äideistä parhain -romaani”, hän kertoo.
KIRJASTO VIENTITUOTTEEKSI
Suomen ja Venäjän suhteissa eletään tällä hetkellä laskusuhdannetta, mikä vaikuttaa myös kirjaston toimintaan. Kahlan mukaan vielä neljä vuotta sitten iso joukko kirjaston kävijöistä oli venäläisiä, jotka hakivat suomalaisiin korkeakouluihin opiskelemaan.
”Taloustilanteen ja sanktioiden vuoksi Suomeen opiskelemaan hakevia on nyt vähemmän. Ne ovat ulkoisia tekijöitä, joihin ei voi vaikuttaa”, Kahla sanoo.
”Vaikka on nyt notkahdus, kukaan ei sano, ettei asia olisi pian taas päinvastoin”.
Suomalaisilla on kuitenkin edelleen etunaan hyvä maineensa Pietarin seudulla.
”Suomalaisia pidetään luotettavina työntekijöinä, joita on toiminut pohjoisessa pääkaupungissa niin nuohoojina, piikoina, Fabergén korusuunnittelijoina, voikauppiaina kuin virkamiehinäkin”, Kahla sanoo. Hänen mukaansa esimerkiksi suomalaisten maitotuotteiden maineelle on luonut pohjaa se, että suomalaiset toimivat voikauppiaina jo toistasataa vuotta sitten.
”Brändin kehittämisessä pitäisi lähteä sivistystehtävästä, joka meillä on. Pidämme suomalaista kulttuuria ja yhteiskuntaa esillä, tuotamme tietoa sekä teemme Suomea tunnetuksi osana instituuttia ja koko Suomi-taloa”.
Kahla haluaisi kirjastosta suomalaisen kulttuurin viestintuotteen, sen lippulaivan. Hän pitää ajatuksesta kirjastosta monitoimipaikkana, josta voi käydä lainaamassa sählymailoja ja joogamattoja.
”Suomalaisilla Venäjään erikoistuneilla kirjastoalan ammattilaisilla olisi paljon annettavaa instituutin kirjaston kehittämiseksi.” Kahlan mukaan suomalaisessa kirjastoaatteessa on potentiaalia eteenpäin vietäväksi.
