Kirjastoalaa kirpaisi Oulun ammattikorkeakoulun päätös lopettaa kirjastoalan tutkintoon johtava koulutus. Tapaus herätti huolta alan koulutuksen kapenemisesta ja pelkoa siitä, että pieni ala on liipaisimella muuallakin.
Huoli koulutuksen tulevaisuudesta ei ole aiheeton. On turha kuvitella, että Oulussa tehty päätös suojaisi muita alan koulutusohjelmia. Nykyiset yhtiömuotoiset ammattikorkeakoulut ovat yliopistojen tapaan hyvin itsenäisiä toimijoita ja pystyvät itse määrittämään, minkä alan koulutusta ne tarjoavat.
Hölmöintä, mitä kirjastolaiset voisivat tehdä, olisi katsella koulutuksen heikkenemistä syrjästä. Kääritään hihat, lobataan toimintaamme ja etsitään väyliä, joiden kautta voimme vaikuttaa asioihin.
Kuohunta koulutuksen ympärillä on havahduttanut monet. Aihe kiinnostaa, sillä koulutus on merkittävä yhteiskunnallinen toimija ja talouden moottori. Koulutus on jatkuvasti pinnalla kuntatasolla ja valtion politiikassa.
Oli hienoa, että Jyväskylän Kirjastopäiville kokoonnuttiin puhumaan alan koulutuksesta. Keskustelimme koulutuksen sisällöistä, alan vetovoimasta, työelämän ja koulutuksen välisestä kommunikaatiosta ja työn muutoksesta.
Hätkähdyttävän yksimielisesti keskustelijat nyökyttelivät sille, että kirjastoammattilaisen rooli yhteiskunnassa on epäselvä, eikä yhteistä ammatti-identiteettiä ole kyetty luomaan. Myös uusi kirjastolaki veti mietteliääksi. Koettiin, että laki asettaa haasteita kirjastoille, mutta jättää avoimeksi sen, mitä kirjastolaisen pitää lopulta osata.
Identiteettikriisi ja osaamishaasteet ovat isoja asioita, mutta ne voivat myös tarjota ammattikunnalle tilaisuuden löytää entistä vahvempi ja selkeämpi tila yhteiskunnasta tai ”uusi juoni”, kuten Jyväskylän Kirjastopäivien teema osuvasti kuului.
Toivon, että kun kirjastotoimijat yhdessä ryhtyvät työstämään lain kirjaimia kirjastopalveluiksi ja toiminnaksi, myös ammatin suunta, rooli ja identiteetti alkavat löytyä.
kirjoittaja on lehtori Turun ammattikorkeakoulussa
