Kirjailija Saila Susiluoto haluaa, että runous luikertelee muihin taiteisiin.
Jos Saila Susiluoto saisi päättää, sanataiteen korttipakka pistettäisiin kunnolla sekaisin.
Runous leviäisi paperikirjojen sivuilta fyysisiin tiloihin. Se yhdistettäisiin ääneen, sitä syötettäisiin verkkoon, siitä koodattaisiin pelejä. Runous luikertelisi toisten taiteiden alueelle ja yhdistyisi niihin. Yhdistelmistä kasvaisi hybridejä.
Sellaisia Susiluoto on jo rakennellut. Hän on tehnyt esimerkiksi kuunneltavan verkkokaupunkirunoelman (Oratorio, 2017) ja iPad-lyriikkasovelluksen (Antikythera, 2015).
“Olisi mahtavaa päästä taas tekemään taas digiprojekteja. Ne vain ovat rahoituksen kannalta aika hankalia.”
Ja kalliita. Tarvitaan työryhmä, johon kuuluu asiantuntijoita eri aloilta. Välillä apurahaa hakiessa on mahdoton sanoa, mihin kategoriaan digitaalinen runohanke kuuluisi.
Tänä keväänä Susiluoto julkaisi ihan tavallisen runokokoelman, satasivuisen kirjan nimeltä Metropolis. Osa sen runoista on Oratorio-ääniteoksesta tuttuja.
Paluu virtuaalimaailmasta ei ollut aivan helppo.
“Piti löytää uudelleen usko paperiin”, Susiluoto sanoo.
Taiteilijuus saapui viiveellä
“Todella tärkeä ja häkellyttävän ilmaisuvoimainen”, kuvaili Helsingin Sanomien kriitikko Metropolista.
Se ei ole ensimmäinen kerta, kun Susiluodon teoksia ylistetään. Arvioissa hänen runouttaan on sanottu lumoavaksi, ilmaisuaan melodiseksi ja ääntään omintakeiseksi. Susiluoto on saanut Kalevi Jäntin palkinnon, Suomi-palkinnon, Einari Vuorela -palkinnon ja monia ehdokkuuksia arvostetuissa kirjakisoissa.
Metropolis on Susiluodon kymmenes teos. Hän on ammattikirjailija, joka nauttii parhaillaan taiteilijaprofessorin viisivuotista apurahaa.
Menestyvä runoilija, yksi harvoista.
Susiluoto ei ota tilannettaan itsestäänselvyytenä.
Hänen esikoisrunokokoelmansa Siivekkäät ja hännäkkäät ilmestyi vuonna 2001, mutta pitkään Susiluoto piti itseään enemmänkin opiskelijana kuin runoilijana. Vasta kolmannen teoksen jälkeen identiteetti alkoi lähestyä taiteilijaa.
Vieläkin hän vastailee kysymyksiin työstään varovasti, tunnustellen.
Seuraavasta teoksestaan Susiluoto ei uskalla sanoa vielä mitään. Idea on vasta hahmottumassa, ja alkuvaihe on yleensä turhauttavin.
“Silloin tuntuu, etten saa oikein mitään aikaiseksi, vaikka työskentelisin aamusta iltaan.”
Tyypillistä työpäivää tai toistuvaa rutiinia ei ole. Todellisuus voi olla kaukana romanttisista stereotypioista. Esimerkiksi Antikythera-iPad-sovelluksen kanssa Susiluoto teki välillä 14-tuntisia työpäiviä, jotka koostuivat insinöörimäisestä taulukoinnista.
Rimpuilu ei lopu koskaan
Toisinaan Susiluoto on miettinyt, tekisikö sittenkin jotain muuta, lähtisikö toiseen suuntaan.
“Ehkä voisin tehdä koruja tai olla puutarhuri”, hän sanoo.
Mutta tuskin kuitenkaan. Nyt apurahaakin on vuoteen 2022 asti. Susiluoto saa keskittyä kirjoittamiseen.
“Hieno asia. Mahdollistaa isompien projektien miettimisen.”
Susiluoto opettaa kirjoittamista silti useamman kerran kuussa, esimerkiksi Teatterikorkeakoulussa ja työväenopistossa.
“Se on toinen rooli, johon on hyvä pujahtaa välillä.”
Luottamustehtävänsä Susiluoto on karsinut minimiin. Hän ei istu enää kirjallisuusjärjestöjen hallituksissa eikä apurahatoimikunnissa.
“Niitä hommia oli kiva tehdä nuorena ja tarmokkaana. Se kuuluu tiettyyn vaiheeseen. On hyvä, että toimikunnissa on vaihtuvuutta.”
Kalevi Jäntin palkintoraadin jäsenyydestä Susiluoto ei ole halunnut luopua. Siitä hän pitää kovasti, vaikka se aikaa rohmuaakin. Raatilaiset lukevat vuosittain muutamia kymmeniä nuorten suomalaisten kirjailijoiden teoksia, joista palkittavat valitaan.
Susiluoto lisää, että markkinoinnin osalta runoilija pääsee vähemmällä kuin romaanikirjailija. Kiertueita ei yleensä järjestetä, eikä esiintymisiä kerry kalenteriin haitaksi asti.
Susiluodon mielestä kotimainen lyriikka pärjää juuri nyt mainiosti. Ilmapiiri on salliva, lavarunous kukoistaa, laadukkaita kokoelmia julkaistaan – joskin esikoisrunoilijoilta lähinnä pienistä kustantamoista.
Asiat voisivat olla huonomminkin.
Yhden runoilijuuteen liittyvän ennakkoluulon Susiluoto kumoaisi mielellään.
Moni kuvittelee, ettei runojen kirjoittaminen vaadi taustatyötä. Että runoilija vain istuu alas ja laittaa päänsä sisällön paperille.
“Oikeasti materiaalia pitää kerätä aikamoinen määrä, ennen kuin voi kirjoittaa mitään.”
Rakenteita tutkimassa
Kaupungit ja myytit. Niistä Susiluoto on erityisen kiinnostunut, ja niistä hän haalii tietoa minkä ehtii.
Hän tekee ainakin yhden pitemmän matkan vuodessa ja viettää mielellään aikaa ulkomaisissa residensseissä. Erityisen rakkaita kirjoituskohteita ovat Rooma ja Ateena, “kerrokselliset kaupungit”.
Suosikkipaikoissa ympäristö on jo sopivan tuttu eikä siksi häiritse työskentelyä. Uudessa kohteessa olo on aluksi ristiriitainen: pitäisi samaan aikaan kiertää museoita ja kirjoittaa havaintoja ylös, runoiksi asti.
Matkalla Susiluoto tarkkailee kaupungin rakennetta.
“Sekä arkkitehtonisesti että sosiaalisesti.”
Onnistuu havainnointi toki kotonakin. Oratoriossa vuosaarelaiskirjailija kaivautui Helsingin historiaan.
Metropoliksessa viihdytään välimerellisissä maisemissa ja viitataan toistuvasti antiikin myytteihin. Susiluoto kertoo, että häntä kiehtovat ihan kaikenlaiset mytologiat: kreikkalaiset, roomalaiset, egyptiläiset, kalevalaiset.
Ihmeellistä myyteissä on se, että tietty tarina saattaa löytyä samankaltaisena useammasta kulttuurista.
“Jokin myytti voi olla yhtä vanha kuin ihmiskunta.”
FAKTA
Saila Susiluoto
Runoilija ja luovan kirjoittamisen opettaja
Kirjallisuuden taiteilijaprofessori 2017–2022
Syntynyt 11. toukokuuta 1971 Helsingissä
Asuu Vuosaaressa perheensä kanssa
