Runoilija ei ole koskaan herännyt virkeänä.
Runoilija ja runonlausuja Heli Laaksonen on vitkuttelun mestari, joka uskoo ehtivänsä neljässä minuutissa monenlaista.
Entisessä työpaikassaan ammattikorkeakoulussa Laaksonen hyökkäsi kerran anatomian ja fysiologian opettajan kimppuun. Hän vaati saada tietää, onko aamulaiskuus opittua löllöyttä vai onko sille jokin fysiologinen syy.
Kollega vastasi, että kyllä, on olemassa kronotyyppi, jonka hormonieritys käynnistyy aamuisin hitaanlaisesti.
”Mää oli nii onnelline. Sain fysiolokise luva olla aamukankia”, Laaksonen muistelee.
Laaksonen ei ole koskaan eläessään herännyt virkeänä. Torkuttamisestakin hän sanoo ansaitsevansa kunniamaininnan. Jos edessä on aikainen aamu, vaikka haastattelu radion aamuohjelmassa, hän ei välttämättä mene nukkumaan lainkaan, jotta herääminen ei olisi vaikeaa.
Usein Laaksonen kuitenkin saa aivan itse valita oman aikataulunsa. Ne ovat kirjoitus-, maalaus- ja fundeerauspäiviä, jolloin hän kulkee oman päänsä mukaan. Niinä päivinä on syntynyt muun muassa runoteoksia, sanataidetta ja kuvituksia, uusimpana tuotoksena elokuussa julkaistu runokokoelma Aurinko.Porkkana.Vesi.
Avuksi vaatepino ja pari listaa
Aamuja voi kuitenkin helpottaa. Laaksonen laittaa seuraavan päivän vaatteet iltaisin aakkosjärjestykseen, jotta pukeminen sujuu märehtimättä. Aamiaisella odottaa aikamatka kesään, kun hän maistelee maustamattoman jugurtin kanssa omatekemiään hilloja.
Sellaisenkin hän on opetellut, että aamiaisseurana on sanomalehden sijaan runokirja. Valinta on sikäli helppo, että maaseudulle aamun lehdet jaetaan vasta iltapäivällä.
”On se sitä paitsi niinki, et aamu alka iha eri taval, ko luke runoi, eikä raportei siit, misä on taas pommitettu ja mink tähre.”
Päivän kulkua edistää listojen tekeminen. Vaikkapa keikka-auton pakkaaminen runokiertueelle on helpompaa, kun tietää, mitä vielä puuttuu. Joskus tosin suunnittelukaan ei takaa onnistunutta lopputulosta.
”Asioitte järjestämine käytännös o niim pal vaikiamppa, ko niitte visioittemine miälkuvis. Välil mää olen aikaoptimisti ja kuvittelen, et kerkken tekemä yht jos sun toistaki neljäs minuutis.”
Netti ei houkuttele
Vitkuttelutaipumus ei tarkoita, etteikö Laaksonen saisi asioita aikaan. Hän kuvailee itseään ”klimppisoppatyyppiseksi ihmiseksi”.
”Välil saan tulema äkki, pal ja jämptiste – välil o semmost, ettei tul yhtikäs mittä. Mun toimintan ei ol millän taval tasalaatust.”
Silloin tällöin Laaksonen toivoo olevansa hieman järjestelmällisempi. Silloin voisi kuitenkin myös syntyä tunne mailasta puristamisesta. Hänen luovuutensa vaatii alitajunnan ryöpsähtelyä.
Joskus avuksi otetaan moitesarja, jolla itseä vähän parjataan ja patistetaan. Toimeen tarttumista tosin helpottaa se, että Laaksonen kyllä nauttii kirjoittamisesta.
Keskittyneeseen tilaan pääseminen tuntuu hyvältä mutta vaatii rauhan. Parhaiten se löytyy kilometrin päästä kotoa, netittömästä vuokrayksiöstä, joka on Laaksosen työhuone.
”Ko vihro viime pääse sihen pistesse, et o saanu suljetuks pois miälest kaik ne, mitä tarttis tehrä ja teke vaa sitä yht, mikä on käsil – se on kaikkist ihanin hetki.”
VINKKI:
Jos luovuus takkuaa, mene jonkin toisen aikakauden tai toisen alueen lähteille, eli selaa vaikkapa vanhoja lehtiä. Kun näkee toisenlaisen näkökulman, myös omat ajatukset alkavat syöksyillä. Luovuuden suurin este on se, että ajatus kulkee päässä samaa luuppia eikä pääse uusiin suuntiin.
