Kirjastojen ympäristövaikutusten arviointi on hankalaa. Tätä työtä pantiin alulle Ifla-konferenssissa Ateenassa.
Suomen kirjastoseuran blogi antaa äänen kirjastoalan nykyisille ja tuleville ammattilaisille.
IFLA WLIC 2019, Ateena oli aivan yhtä suuri härdelli kuin aiemmatkin konferenssit: tuhansia osanottajia, satoja esityksiä ja postereita, lukuisia vastaanottoja ja epävirallisia tapaamisia, kohtaamisia. En ollenkaan ihmettele, jos tarjonnan runsaus aiheutti joillekin suoranaista stressiä, vaikka Kreikassa otetaankin asiat lunkisti, eivätkä ainakaan tarjoilijat tuntuneet pitävän kiirettä missään (uskomatonta, miten hidasta palvelu voi olla samalla kun koko henkilökunta juoksee). Muuten elokuista Ateenaa luonnehti polttava aurinko ja helle sekä se, että lähes kaikki muistuttivat meidän olevan demokratian syntysijoilla. Ja tietysti Akropolis, joka hallitsee kaupunkikuvaa ja auttaa suunnistamisessa kaupungilla.
Omasta puolestani konferenssi tarkoitti yhden vaiheen loppua, sillä pestini Environment, Sustainability and Libraries ryhmän puheenjohtajana päättyi. Neljän vuoden jälkeen on aika siirtyä hieman sivummalle, vaikka työ kirjastojen ympäristötietoisuuden parissa jatkuukin. Päättymisen haikeutta lievitti ehkä hieman se, että kymmenen minuuttia ennen sessiomme alkua (klo 8 aamulla) paikalle saapuu aloitusesitelmän pitäjä, joka ei ole käynyt lataamassa esitystään Speakers Cornerissa. Tuli hieman kiire hoitaa asia – ja kun sitten palasimme juoksujalkaa takaisin saliin, juuri ja juuri ajoissa aloittamaan, tajusin ettei seuraava puhuja ollut ilmestynyt paikalle lainkaan, eikä ilmestynyt koko session aikana. Lopulta kaksi puhujaa jätti tulematta paikalle ja aikaa jäi hyvin keskustelulle. Ensi vuonna ei tarvitse hermoilla tällaisia asioita. Tällaiset oharit eivät ole mitenkään tavattomia IFLAssa. Usein puhujat yrittävät saada rahoitusta, passia tai viisumia viimeiseen asti, mutta joutuvat sitten lopulta perumaan tulonsa. Hieman voi kuitenkin ihmetellä, jos asiasta ei ilmoiteta etukäteen. Voiko joku vain unohtaa esitelmänsä kansainvälisessä konferenssissa?
Suurimman huomion Ateenassa sai Oodin valinta Vuoden uudeksi yleiseksi kirjastoksi – ja erityisen hienoa oli, että myös Espoo ja Vantaa tulivat palkituiksi omista hankkeistaan. Suomalaisittain tämän vuoden konferenssi oli siis todellinen menestys. Onnittelut kaikille voittajille. IFLAssa jaetaan kuitenkin muitakin palkintoja ja tunnustuksia. Oma ryhmäni vastuulla on IFLA Green Library Award, joka jaettiin nyt neljättä kertaa. Palkinto on varsin vaatimaton verrattuna Vuoden yleinen kirjasto palkintoon, mutta koitokseen on osallistunut joka vuosi yli 30 kirjastoa ja projektia kaikkialta maailmasta. Toisin kuin muiden palkintojen kohdalla kansainvälinen arvostelijaraatimme on suosinut projekteja, jotka ovat ympäristötietoisuuden lisäksi sosiaalisesti osallistavia ja kokonaisvaltaisia sekä usein toteutettu ilman suurta budjettia. Tänä vuonna palkittiin pieni Kolumbialainen kirjasto, joka osallistaa koko kylän ja jakaa ympäristötietoisuutta niin lapsille kuin senioreille. Kunniamaininnan saivat mm. Corkin yliopiston kirjaston ympäristötietoisuushanke ja New Yorkin kirjastoseuran vihreä verkosto.
Myös parhaat posterin palkittiin ja iloksemme 3. paras posteri oli ruotsalaisten ympäristöaiheinen juliste, joka esitteli ruotsalaisten kirjastojen ympäristötietoisuutta. Ympäristöaiheisia julisteita oli tänä vuonna muutenkin runsaasti, reilusti yli kymmenen. Maailmalla on selvästi herätty siihen, etteivät kirjastot voi ohittaa ympäristöasioita tai väittää vain ylimielisesti, että kirjastothan ovat kierrättäneet aineistoja jo vuosisatoja. Nyt on viimeinen mahdollisuus miettiä, mitä voisimme tehdä ympäristön hyväksi niin kauan kuin jotain vielä voidaan tehdä.
Puheenjohtajuuteni päättyi tähän konferenssiin, mutta sama päti monen muun kohdalla. IFLA toimihenkilöt vaihtuvat parin vuoden välein ja esimerkiksi puheenjohtajuutta voi pitää vain kaksi peräkkäistä kautta. Oman ryhmäni kannalta tämä tarkoitti sitä, että aloitimme teholobbauksen. Esitimme viime vuonna IFLA:lle suunnitelman, jonka mukaan ryhmä kasvaisi täysvaltaiseksi jaostoksi – mutta emme saaneet tähän vielä lupaa. Aiomme kuitenkin yrittää uudelleen ja tapasimme konferenssin aikana kaikki (uudet) toimihenkilöt, jotka vain suostuivat tapaamaan meidät, ja yritimme selittää, mistä oikein on kysymys. Samaa teemaa sivusivat myös omat esitykseni.
Kirjastoissa on pitkään ajateltu, että ympäristötietoisuus koskee vain vihreitä rakennuksia ja kierrätystä. Tämä tietysti ovat olennaisia tekijöitä, mutta arkkitehdit suunnittelevat vihreitä rakennuksia ja kierrättäminen on kaikkien yhteinen asia muuallakin kuin kirjastoissa. Mihin kirjastoihmisiä sitten tarvitaan – tai tarvitaanko heitä? Mielestäni tarvitaan enemmän kuin vuosikausiin, sillä tiedon määrän jatkuvasti lisääntyessä ja luotettavuuden rakoillessa – disinformaation, vaihtoehtoisten faktojen ja valeuutisten aikakautena – tarvitaan informaatioalan ammattilaisia, jotka ylläpitävät ajantasaista ja luotettavaa ympäristötiedon kokoelmaa ja auttavat tiedonhaussa. Tätä ei tee kukaan muu. Kirjastot voivat muutenkin edistää jakamista, mm. tarjoamalla yhteisiä tiloja viihtymiseen ja työskentelyyn sekä tietokoneita yms. yhteiseen käyttöön. Tämä on hienoa, mutta on vaikea arvioida tietotekniikan ja digitaalisten sisältöjen ympäristövaikutuksia tarkasti. Yksi konferenssin ilon pilkkuja olikin ranskalainen Information Technology jaoston edustaja, joka haluaa tutkia, millaisia ympäristövaikutuksia kirjastojen tietotekniikalla todellisuudessa on.
Itse olen havahtunut myös siihen, että ilmastonmuutos on suurin ahdistuksen aiheuttaja nuorille. Voimmeko kirjastoissa ohittaa nuoret ja heille tärkeät asiat – ja piiloutua vanhan argumentin taakse uskotellen itsellemme, että olemme jo tehneet kaikkemme, että voimme jatkaa samalla tavalla kuin viime vuosituhannella. Jos näin teemme, jäämme auttamattomasti kansainvälisestä kärjestä, mutta menetämme myös uuden sukupolven luottamuksen.