Mitä tapahtuu, kun keuruulainen kirjastopedagogi kutsutaan luennoimaan Puolaan? Blogitekstissäni kerron, miten Keuruun kirjaston arki ja kulttuuriperintö kohtasivat Poznańin yliopiston opiskelijat, ja mitä opin itse matkasta.
Kutsu luennoimaan Suomen kirjastolaitoksesta ja kirjastopedagogiikasta Puolaan Poznańiin, maineikkaaseen A. Mickiewiczin yliopistoon, herätti minussa sekä kauhun että ihastuksen tunteita. Kotikirjastoni Keuruulla on verkostoitumisen ja tapahtumien järjestämisen mestari, joten lähdin ylpeänä ja innostuneena kertomaan työstämme tuleville opettajille ja kirjastoammattilaisille.
Työni ei ole itsestäänselvyys ulkomailla. Poznańin kirjastojen palvelut painottuvat lainaustoimintaan ja tapahtumat ovat usein kirjallisuusaiheisia. Eräs opiskelija mainitsi, että ajatus paikallisten kirjoittajien ja kulttuurintekijöiden kanssa tehtävästä yhteistyöstä on jotain uutta. Keuruun kirjaston tapahtumatuotanto ja verkostotyö tekivätkin vaikutuksen.
Merkittävä ero maiden välillä on Suomessa tarjottavat kirjastopalvelut senioreille sekä elinikäisen oppimisen käsite. Poznańissa kirjastoissa keskitytään lapsiin ja nuoriin.
Luentoni sisälsi ajatuksia siitä, että niin lapset, nuoret kuin aikuisetkin tulee kohdata arjessa siten, että jokainen kokee tulevansa nähdyksi ja kuulluksi. Esittelin kirjastolakia ja korostin, että suomalainen kirjasto on syrjinnästä vapaa alue. ”Onko mitään hienompaa kuin työ, jossa lain nojalla saa edistää tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta?”
Muistutin, että jatkuva mediavirran seuraaminen ei tee hyvää aivoillemme. Jotta ihminen voisi hyvin, hän tarvitsee
1) ongelmanratkaisutehtäviä,
2) syvän keskittymisen, ”flow’n”, tunnetta sekä
3) tekemättömyyttä.
Korostin opiskelijoille, että opetuksessa on hyvä painottaa prosessia, ongelmien pohtimista, ei oikeaa vastausta: tekoäly antaa sen kyllä parissa sekunnissa. Jokainen, joka joskus on kokenut syvää keskittyneisyyttä, tietää sen aiheuttaman hyvänolontunteen. Tietotyöläisenä voi unohtua se, että kehittämistyö vaatii ”tekemättömyyttä”.
Kirjastoni ylläpitää Keuruun Veräjä -kotiseutusivustoa. Selasimme sivuja ja mm. tulitikkuetiketit ihastuttivat. Sivuston yhteys valtakunnalliseen Finna.fi-palveluun oli kuulijoille mielenkiintoista. Finna Street -toiminto kiinnosti myös: sallimalla sijainnin palvelussa voi hakea kuvia paikasta, jossa sillä hetkellä on.
Minulle kerrottiin, että luentoni auttoivat opiskelijoita ymmärtämään mm. sitä, että työnkuvamme voi vaihdella uramme aikana, ja että arkikin on merkityksellistä. Veräjä-sivusto kertoo tavallisten ihmisten arjesta. Kirjaston järjestämät Veräjä-muistelupajat antavat osallistujille tunteen, että hänen arkensa ja menneisyytensä on merkityksellistä.
Minulta kysyttiin, mitä hyötyä sivustosta on, jos ei ole keuruulainen. Kerroin, että esimerkiksi kirjailija voi löytää sieltä työhönsä jonkin aikakauden autenttisia kuvauksia rautatieläiselämästä tai vaikka koulunkäynnistä.
Tämä matka antoi uudenlaista intoa työhöni ja toi sille uutta merkityksellisyyttä. Myös opettajakoulutusta kehittävä professori sai uusia ideoita ja aiomme jatkaa yhteistyötä. Haluan jatkaa kansainvälisen yhteistyön ja kirjastopedagogiikan parissa sekä olla mukana kehittämässä henkilökunnan osaamista ja kirjastojen toimintamalleja.
Lämpimät kiitokset Suomen kirjastoseuralle Helle Kannilan rahaston ja STKS:lle Karl-Erik Henrikssonin rahaston apurahoista, jotka mahdollistivat luentojen valmistelut ja vierailun toteutumisen työaikani ulkopuolella.
Blogitekstin on kirjoittanut Suomen kirjastoseuran jäsen Soile Lähdeaho.