Jos kirjasto haluaa olla elävä ja osa ihmisten elämää, sen on oltava utelias. On avattava ovet ja ikkunat, otettava kuulokkeet pois korvilta.
TYÖMATKALLANI ylitän Mannerheimintien Kiasman kohdalta. Usein seisoessani siinä punaisissa valoissa pohdin, että onkohan taas joku ratikkasokea jalankulkija liikenteessä. En tiedä mistä johtuu, mutta jostain syystä punaisia päin kävelevät näkevät vain autot, mutta eivät kiinnitä huomiota keskikaistaa kulkevaan raideliikenteeseen. Ratikoiden tööttäily on siksi päivittäistä.
TÄSSÄ päivänä muutamana keskustasta päin tuleva raitiovaunu antoi useamman äänimerkin kunnes pysähtyi keskelle risteystä. Tietä ylitti tyttö kuulokkeet korvillaan. Hän ei nähnyt eikä myöskään kuullut mitään. Tyttö oli omassa ihmeellisessä musiikkimaailmassaan, maailmassa johon yhä useampi meistä uppoutuu nykytekniikan mahdollistamana.
SOIKO siellä barokkimusiikki vai viimeiset listahitit? Tai pään täytti ehkä vastamelukuulokkeiden tuottama täydellinen hiljaisuus?
SAMAISELLA työmatkalla osui silmiin työeläkevakuutusyhtiön lakana, jossa kehotetaan: Muutu ennen kuin on pakko. Kirjastosta ja muutoksen tarpeesta on puhuttu niin pitkään ja puisevasti, että asiasta on tullut miltei Aisopoksen Paimenpoika ja susi -sadun ilmiö. Siinä vaiheessa kun susi todella tulee, emme enää usko sitä.
TULIN ajatelleeksi ratikkasokean tytön näyttäviä studiokuulokkeita. Kuulokkeet korvilla hän oli keskellä katua, stadissa, mitään kuulematta ja sitä myöten näkemättä. Tyttö ei kuitenkaan ollut sisäänpäin kääntynyt maailman torjuja. Hän on trendikäs ja kaiken keskellä. Luultavasti myös muutoshaluinen kokeilija ja avoin uusille ajatuksille.
USEIN väitetään että kirjasto työntekijöineen elää sulkeutuneena ihanaksi kokemaansa taiteen, sivistyksen ja kulttuurin hieman aikansa eläneeseen maailmaan. Sulkeutuminen näyttäytyy konkreettisesti: kirjasto on eristetty ulkomaailmalta säleverhoin, teippauksin ja suljetuin ovin. Ja se suostuu muuttumaan vasta pakon edessä.
ENTÄPÄ jos olemmekin trendikkääksi itsemme luulevia kuuloketyttöjä joilta jää varoitusäänet ja maailma näkemättä omassa erinomaisuudessaan?
JOS kirjasto haluaa olla elävä ja osa ihmisten elämää, sen on oltava utelias. On avattava ovet ja ikkunat, otettava kuulokkeet pois korvilta. Ovien aukaisu kaikessa kitkaisuudessaan on helppo juttu, kuulokkeiden poisto vaikeampaa. Sen seurauksena joudumme kuuntelemaan ja näkemään elämää ja ilmiöitä ohi oman kiinnostuksen ja mukavuusalueen. Teinien rääkynää, muiden kielten molotusta, kännisten örvellystä. Joudumme kohtaamaan sivistyksen käsitteen haastavimman sisällön: avoimuuden ja ennakkoluulottomuuden.
KIRJASTON kehittämisen edellytyksenä on, että kerta toisensa jälkeen kysymme keitä me kuulemme kun me kuulemme.
