Opetus- ja kulttuuriministeriö julkaisi kuluvan vuoden alussa ensi kerran Sivistyskatsauksen. Raportti ei saanut vaalikamppailun aikana niin paljon huomiota kuin se olisi ansainnut, vaikka sitä voi pitää perustellusti varoitusmerkkinä suomalaisen sivistyksen ja kulttuurin tilasta.
Ministeriön raportin sisältö kattoi koko sivistyksen ja kulttuurin kentän ulottuen kulttuurialan työpaikoista kirjastoihin ja muihin julkisiin sivistyspalveluihin. Tilastot olivat lohduttomia. Vuoden 2008 finanssikriisin jälkeen kulttuurialan työllisyys on laskenut tasaisesti toistakymmentä vuotta, ja taiteen ja kulttuurin rahoitus on jähmettynyt 30 vuoden takaiselle tasolle. Mikä kaikkein oireellisinta, kirjastojen käyttöaste on romahtanut, ja enää vain joka kolmas kansalainen lainaa kirjoja. Kyse ei ole sähköisen kirjan läpilyönnistä, sillä ihmisten lukemiseen käyttämä aika on ylipäätään vähentynyt.
Monet kirjailijat ja tietokirjailijat kertovat havainneensa saman ilmiön viimeisen kymmenen vuoden aikana. Vielä toistakymmentä vuotta sitten kirjailijoiden kouluvierailujen ajatuksena oli rohkaista nuoria lukemaan mahdollisimman monipuolisesti. Tätä nykyä lähtökohtana on tähdentää nuorille, että ylipäätään olisi suotavaa lukea. Tilastojen valossa ei silti voi vielä puhua kriisistä, sillä valtaosa lapsista ja nuorista kuitenkin lukee yhä enemmän tai vähemmän aktiivisesti, eikä lisääntynyt sähköisen median käyttö välttämättä ole niin kelvoton korvike kuin konservatiivisimmat kuvittelevat. Kriittisyyttä ja seikkaperäistä ymmärtämistä kehittävä laajojen tekstien lukeminen on kuitenkin selvästi notkahtanut. Huoli siitä, että tulevista nuorista aikuisista valtaosa sisäistää vain soundbite-maailman ei ole aivan aiheeton.
Suurempi ongelma on, että lukemisen puute on vahvasti sukupuolittunutta. Viimeisen kahdenkymmenen vuoden ajan lähes kaikki tutkimukset ovat havainneet miesten lukevan vähemmän kuin 1990-luvun alussa. Suuntaus on ollut pysyvä, ja kohta jo sukupolven mittainen. Se on krooninen ongelma, jonka olemassaolo tunnetaan ja todetaan, ja josta puhutaan jatkuvasti, mutta joka tunnutaan silti hyväksyvän sellaisenaan, ikään kuin passiivisesti. Tällaiseen suhtautumiseen ei kuitenkaan ole varaa, ja asian lähestyminen yksinomaan miettimällä mieskuvaan liittyviä ongelmia on todennäköisesti vain osaratkaisu.
Sivistysvaje tuntuu korreloivan myös koulutusvajeen kanssa. Viimeisten uutisten mukaan Helsingin alueella neljäsosa nuorista miehistä on jäänyt ilman perusasteen jälkeistä tutkintoa. Asiaa ei auta se, että Suomi kärsii kaiken lisäksi myös koko ajan pahenevasta opettajapulasta. Opettajankoulutuslaitosten lakkauttamiset ovat jo aiheuttaneet sivistysalan ammattilaisten työvoimapulaa alueellisella tasolla, ja tämä saattaa vielä kehittyä itseään ruokkivaksi kierteeksi. Edes aloituspaikkojen lisääminen ei auta tilanteessa, jossa työmäärä ja ylikuormittuminen luovat opetusalalle maineen, joka karkottaa uusia hakijoita.
Lukemisen vähentyminen, miesten koulutusvaje ja opettajapula ovat merkkejä siitä, että suomalainen sivistys elää kohtalonhetkiään. Kriisin ainekset ovat olemassa, ja taitamaton, resursseja vähentävä politiikka voi sysätä kaiken lopulliseen syöksykierteeseen. Kymmenen vuoden ajan sivistystä on Suomessa laiminlyöty, ja koulutus sellaisenaan on nähty yksinomaan välinearvona innovaatioille ja talouskasvulle. Paradoksaalisesti se on samalla näyttäytynyt kerta toisensa jälkeen otollisena leikkausten kohteena. Maa tarvitsee enemmän kuin koskaan selvän sivistyspoliittisen ohjelman.
Uuden hallituksen aloittaessa nyt vaalien jälkeen työnsä on välttämätöntä panostaa koulutukseen, kulttuuriin ja sivistykseen. Kaikkeen, mikä tuottaa ymmärtämystä ja tietämystä, ja mikä edesauttaa kansalaisten kykyä käyttää tuota tietoa. Ei enää vain välinearvon vuoksi, vaan kansakunnan kaikkinaisen tietotason ja sivistyksen palvelemiseksi; kansalaisten kriittisyyden parantamiseksi, moninaisuuden ja keskinäisen ymmärtämisen edistämiseksi. Ihmiset, jotka sisäistävät sivistyksen, kulttuuriarvot ja kansalaishyveet ja vakiinnuttavat ne instituutioihinsa, kasvattavat myös lapsistaan niitä kunnioittavia ihmisiä. He oppivat käsittämään ne moraalisina asioina, tärkeinä arvoina.
Euroopan nykytilanteen huomioiden tämä on tehtävä, jota tällä maalla ei ole varaa laiminlyödä.
Kirjoittaja on historiantutkija, tietokirjailija ja Oulun yliopiston dosentti
