Tunnepitoinen ja uushenkinen twisti yllätti.
Istun katsomossa kädessäni pussukka, johon olen kerännyt tarjolla olevia luonnon antimia: käpyjä, sieviä sileitä kiviä ja simpukan. Lisäksi pussissa on pala savea, joka on höystetty valitsemallani eteerisellä öljyllä. Huomioni on kuitenkin kiinnittynyt lavalle, jossa karismaattinen gospel-pastori saarnaa eläytyneesti. Tuntuu että hetkenä minä hyvänsä ponkaisen tahtomattanikin ylös ja huudan hallelujah. Session lopuksi nousemme kaikki yhdessä seisomaan ja laulamme akustisen kitaran säestyksellä huojahdellen kappaleen Stand by Me.
Kirjastokonferenssi Next Library järjestetään Tanskan Aarhusissa joka toinen vuosi. Tämän vuoden teemat liittyivät pohjoismaiselle kirjastoalan konferenssille tyypillisesti demokratiaan ja kestävään kehitykseen. Sen sijaan tunnepitoinen ja uushenkinen twisti oli uutta ja vähän hämmentävää. Konferenssin aluksi meidän piti todella koota pussit esille tuoduista kävyistä, kivistä ja kepeistä sekä eteerisistä öljyistä. Muutaman kerran päivässä oli lyhyt ohjattu meditaatio, jossa hyödynnettiin pusseista löytyviä esineitä. Lavalla saarnasi ihka aito pastori Tennesseestä, joskin nyt hän jylisi tulikivenkatkuisesti kirjastojen merkityksestä eikä Jeesuksesta. Ohjelmassa oli monia tunteikkaita puheenvuoroja, joissa korostettiin kirjaston aivan erityistä merkitystä luonnon ja demokratian säilyttäjänä. Monet puhujat jakoivat omia, hyvinkin henkilökohtaisia kokemuksiaan.
Voisiko vaikka Lähi-Tapiolan tai S-ryhmän seminaareista löytyä samaa hurmoksellisuutta? Tässä me nyt olemme yhdessä, ja mepä pelastamme maailman! Luultavasti kyllä. Kokemuksellisuuden korostus ja löyhästi luontoon liittyvä uushenkisyys ovat kasvattaneet tasaisesti suosiotaan. Erilaisia puolihenkisiä hyvinvointipalveluja on tarjolla valtavasti. Äänimaljat ja mindfulness-tuokiot ovat niin perussettiä työyhteisöjen tyhypäivissä, että todella trendikkäät startupit tarjonnevat aivan tuota pikaa työporukalleen yhteisen ayahuasca-tripin.
Maailman pelastamisessa on kaikki keinot sallittu, mutta miksi konferenssista jäi minulle vähän vaivaantunut olo? Osittain varmaan oman luontaisen jöröyteni vuoksi. En ole laisinkaan valmis kertomaan henkilökohtaisia asioitani yleisölle kirjastorakkauden siivittämänä. En osaa enkä halua heittäytyä. Kiusaannun, jos pitää porukalla hipelöidä kiviä ja pohtia silmät ummessa omaa luontosuhdettaan. Mutta ennen kaikkea oudoksun sitä, miten tavoittamattoman korkealle kirjastohurmos asettaa riman. En halua uskotella itselleni edes muutaman konferenssipäivän ajan olevani yksilön, yhteiskunnan ja koko maapallon hyvinvoinnin kannalta kaikkein tärkeimmässä ja kriittisimmässä hommassa, koska mikään työ ei ole sellainen. En halua laulaa ylistyslauluja, haluan puhua tavallisella äänellä. Ja sen pitää riittää.
