Kirjastonhoitaja Leena Laaksossa kiteytyy kirjastotyön ydin: hän on kävelevä tietopankki, joka osaa auttaa kun google ei.
”Kyllä sinun kannattaisi jotain muuta tähän haastatella”, kirjastonhoitaja Leena Laakso estelee ja yrittää tarjota parempia jutun kohteita. Pysyn tiukkana: haluan haastatella nimenomaan häntä. Miksi?
Koska Leena Laakso on paitsi kiinnostava ihminen, jolla on hirtehinen huumorintaju, valokuvamuisti ja omituisia harrastuksia myös siksi, että hän on tehnyt 34 vuotta kirjastotyötä ja tuntee laitos- ja kotipalvelukirjastotoimintaa laajasti koko Suomessa.
Laitos- ja kotipalvelukirjastotoiminta tunnetaan huonosti, vaikka laitoskirjastotoimintaa on ollut 40-luvulta ja kotikirjastotoimintaakin 1960-luvulta lähtien. Omituisinta on, että kotikirjastopalveluihin ei satsata, vaikka suurten ikäluokkien vanhetessa kyseisille palveluille on yhä enemmän tarvetta. Sitä ei edes tilastoida. Ja se on asia, josta Leena Laakso on taistellut vuodesta 1998 lähtien ollessaan Kirjastoseuran Kotipalvelu- ja laitoskirjastotyöryhmän eli tuttavallisemmin Ko-La:n puheenjohtaja. ”Sitä mitä ei tilastoida, ei ole olemassa. Se voidaan milloin vain lopettaa”, hän toteaa.
”Ei näillä palkoilla ole varaa sukkiin”
Tapaan Leena Laakson hänen työhuoneessaan Laakson sairaalassa, jossa hän työskentelee osan viikosta. Toisen osan hän on töissä Roihuvuoren palvelukeskuksessa. Kirjasto on sairaalan pohjakerroksessa, missä on viileää. Silti Leena kulkee huoneen kylmillä lattioilla paljain varpain.
”Ei näillä palkoilla ole varaa sukkiin”, Leena on ottanut tavakseen vastata sukattomuutta ihmetteleville.
”34 vuotta olen ollut kirjastossa töissä. Kaikki muu on kirjastotyössä muuttunut, mutta palkkaus ei. Kun kerrot palkkasi, sinulle todetaan alkukauhistuksen jälkeen, että se on oma valinta tai ammatinvalintakysymys. Ei ole hyvää palkkapolitiikkaa luoda ammatteja, joissa voi elättää itsensä vain perinnön tai rahakkaan aviomiehen turvin. ”
Leena Laakso tunnetaan kirjastopiireissä hyvänä tarinankertojana ja intohimoisena keräilijänä, jolla on käsittämätön arsenaali tietoa mitä kummallisimmista asioista. Hänen murhaharrastuksestaan eli Bodom-kokoelmasta oli juttu Helsingin Sanomissa, mutta sen lisäksi Leena keräilee myös Saima Harmajaa, Mika Waltaria, paperinukkeja, kiiltokuvia, joululehtiä, pääsiäiskortteja, kirjastoaiheisia lehtijuttuja ja ties mitä. Ja useimmista näistä hän on myös käynyt luennoimassa.
Tulee väkisinkin mieleen, että kuinkahan ahdasta mahtaa keräilijän kotona olla. ”Ei siellä ole ahdasta, vaan hyvinkin väljää. Kirjastoammattilainenhan on tiedon ammattilainen, hän osaa järjestää tiedon sillä tavalla, että se on helposti löydettävissä ja tiiviisti pakattuna”, Laakso sanoo.
”Sitten on se vanha sääntö: yksi sisään, kaksi ulos. Se pitää arkistot järjestyksessä.”
”Meillä on parhaat asiakkaat”
Leena Laakso kertoo olleensa keräilijä pienestä pitäen. Ensimmäinen keräilykohde oli lehtien kellomainokset. Pieni Leena leikkasi kellonkuvia ja kutsui niitä pisteiksi. Ensimmäinen talteen leikattu lehtijuttu oli Seura-lehden artikkeli Johnny Weismüllerista 1970-luvulla. Tarzanin legendaarinen näyttelijä oli joutunut sairaskotiin murtuneen lonkan vuoksi. ”Siellä hän hiukan dementoituneena piristi omaa ja muiden päivää päästämällä silloin tällöin reippaan tarzan-karjaisun”, Leena muistelee hymy huulillaan.
Vaikka palkkataso suututtaa, Laakso rakastaa työtään ja kirjastoa. 34 vuoden aikana hän on tehnyt monenlaista kirjastotyötä, mutta laitoskirjastotyö vie voiton kaikesta. Se on Laakson mielestä kirjastotyön ydintä eli henkilökohtaista tietopalvelua.
”Lisäksi meillä on parhaat asiakkaat: heillä on pitkä elämänkokemus, he ovat olleet luomassa tätä maata ja ovat vielä kiinnostuneita kaikesta. ”
Eräskin Leenan asiakas muisteli 1980-luvulla, että oli tyttökoulussa kun Bobrikov ammuttiin. Mielenosoituksena tytöt laittoivat punaiset nauhat letteihin, kun mustat olisi pitänyt olla.
Laitoskirjastotyö on myös hyvin itsenäistä työtä, vaikka sitä tehdäänkin yhdessä koko laitoksen henkilökunnan kanssa. ”Itsenäistä työtä, jossa yhteistyö on voimaa”, Laakso kiteyttää.
Henkilökohtaista tietopalvelua
Nykyään psykiatrisia sairaaloita ajetaan alas, vaikkei niiden tarve ole vähentynyt. Laakson mielestä laitoskirjaston tarve on suurin psykiatrisella puolella.
”Mielenterveyspotilaat ovat usein hyvin nuoria ihmisiä, lukeminen on osa heidän kuntoutustaan.”
Laitoskirjastotyö on äärimmäisen monipuolista ja henkilökohtaista – sitä ei korvata itsepalvelulla. Työ on ihmisten kohtaamista, jossa vaaditaan hyvää kirjallisuuden tuntemusta ja tietokantojen hallitsemista.
Ja aina on oltava valmis vastaamaan vaikka millaisiin kysymyksiin.
Laakso muistaa heti esimerkin kotipalveluajoiltaan: ”Asiakas kysyi pukkisängyn rakennuspiirustuksia. Tunnen aika paljon lehdistön historiaa ja muistin, että Kotiliedessä on ollut tällaisia rakennuspiirustuksia sota-aikana. Ikävä kyllä Pasilan varaston aineistoa ei oltu vielä viety kokonaan rekisteriin, joten kävin luokkaa 600 kakkoskokoa läpi useamman hyllyn ennen kuin löysin ne. Asiakas oli tyytyväinen ja teetti itselleen pukkisängyn ammattikoulussa.”
Nykyään on google, mutta kaikkeen ei löydy suoraa vastausta internetistä. On tunnettava kulttuurihistoriaa, jotta tietää mitä ja mistä etsii. Kirjastoammattilaiset osaavat.
Laitoskirjastoja ei mainosteta
Tapaan Leenan uudestaan viikon päästä Roihuvuoren palvelutalon kirjastossa, jossa hän työskentelee kahtena päivänä viikossa. Paikalla ovat myös Leenan vakioasiakkaat Anja ja Mikko Laine. He käyvät kirjastossa säännöllisesti ja käyttävät monipuolisesti talon palveluja hyväkseen. Laitoksen asukkaita he eivät ole, siihen he ovat aivan liian hyväkuntoisia.
Laineet ovat asuneet Roihuvuoressa vuodesta 1972, mutta kirjaston he löysivät vasta kahdeksan vuotta sitten. Laitoskirjastoja kun ei mainosteta, vaikka niiden palvelut ovat lähiasukkaidenkin käytettävissä.
”Nykyään on aikaa harrastaa, kun taas jossain vaiheessa työelämää ei joutanut käyttämään kirjaston palveluita”, Anja Laine sanoo.
Lukutoukkia he ovat kuitenkin molemmat olleet koko ikänsä. Henkisesti ja fyysisesti virkeä pariskunta edustaa sitä ihmisryhmää, jota tulevaisuudessa tulee olemaan paljon: koulutettuja pitkän uran tehneitä eläkeläisiä, joilla on aikaa ja kykyä harrastaa ja jotka osaavat vaatia palveluita. He lainaavat kirjoja, käyvät näyttelyissä, kirjailijavierailuilloissa, osallistuvat erilaisiin jumppiin, kulttuurinurkkaan, atk-kursseille…
Mitä jos tätä kirjastoa ei olisi?
”Ei tulisi harrastettua niin paljon. Olen välillä sairastellut ja täytän kirjastolla tyhjiä paikkoja elämässäni” Mikko Laine sanoo.
”Leena on Leena”
Asiakkuussuhde Leenaan on syventynyt ystävyydeksi ja Laineet ovat mm. kyläilleet Leenalla ja päinvastoin. Kun Leena neljä vuotta sitten aloitti työt Roihuvuoressa, kirjaston pitkäaikaiset asiakkaat, Laineet mukaan lukien, suhtautuivat hieman epäillen uuteen kirjastonhoitajaan. Edeltäjä Kaisa Uotinen oli perustanut kirjaston ja työskennellyt siellä 25 vuotta. Leena kuitenkin vakuutti epäilijät ammattitaidollaan ja sinunkaupatkin tehtiin ensimmäisen vuoden aikana.
”Leena on Leena. Kun suunsa avaa, sieltä tulee uskomaton määrä tietoa. Hän tuntee mieltymyksemme ja osaa vinkata hyviä kirjoja. ”
Kun Laineet ovat lähteneet ja Leena alkaa sulkea kirjastoa, pyydän häntä vielä kiteyttämään kirjaston merkityksen. Hänen ei tarvitse miettiä, vaan vastaus tulee heti: ”Ihmiset ja kirjat.”
Kuka: Leena Laakso
- Syntynyt Helsingissä 5.6.1960
- Opiskeli työn ohessa ensin kirjastovirkailijaksi , sitten markkinointi-instituutissa libristiksi. Valmistui vuonna 2009 Turun ammattikorkeakoulusta kirjastonhoitajaksi. Teki lopputyönsä kirjaston kotipalvelusta, jota oli vetänyt kuusi vuotta Helsingissä.
- Ensimmäinen työpaikka: Töölön lainaustoimisto 1980, työskennellyt sittemmin lastenosastolla, Jaalan kunnassa kirjastovirkailijana ja kullttuurisihteerinä ja Helsingin kaupunginkirjastossa kotipalvelussa ja laitoskirjastoissa. Työskennellyt iltatöissä antikvariaatissa.
- Waltari-seuran hallituksen jäsen
- Kirjastoseuran KOLA-työryhmän puheenjohtaja vuosina 2007–2013
- Harrastaa opiskelua, viherkasveja ja on intohimoinen kulttuurihistorian keräilijä
- JULKAISUT: Kirjaston kotipalvelutoiminta, BTJ (2010)
Ammattilainen näyttää, miten arkistoidaan tilaa säästäen ja niin, että asiat löytyvät helposti.
Anja (77) ja Mikko Laine (83) ovat käyttäneet Roihuvuoren palvelutalon kirjastopalveluja ahkerasti kahdeksan vuoden ajan.
