Jos valitsisin kirjani kannen perusteella, olisin ehdottomasti tarttunut ihanan sinisävyiseen Jakarandapuun lapset –teokseen. Tällä kertaa upeaa ei ollut pelkkä ulkokuori: Sahar Delijanin esikoisromaani Iranin islamilaisen vallankumouksen vaiheista on myös koskettavan kaunista luettavaa.
Jos valitsisin kirjani kannen perusteella, olisin ehdottomasti tarttunut ihanan sinisävyiseen Jakarandapuun lapset –teokseen. Tällä kertaa upeaa ei ollut pelkkä ulkokuori: Sahar Delijanin esikoisromaani Iranin islamilaisen vallankumouksen vaiheista on myös koskettavan kaunista luettavaa.
Jakarandapuun lapset kurkistaa maailmaan, joka on pysynyt monilta pimennossa. Kirja on kertomus useamman sukupolven kokemuksista islamilaisen vallankumouksen pyörteissä: mielenosoituksista, vankiloista, vaietuista teloituksista, pakenemisesta, katkeruudesta, ikävästä ja rakkaudesta.
Siinä missä vanhemmat yrittävät salata ja unohtaa menneen, heidän lapsensa tahtovat löytää vastauksia ja oman paikkaansa pirstaleisessa yhteiskunnassa. Monen nuoren tulevaisuutta varjostaa lapsuuden kipeät muistot ja pohdinta siitä, jatkaako vanhempien keskenjäänyttä taistelua vai antaako olla.
Kirjassa usean ihmisen muistot vallankumouksesta solmiutuvat yhdeksi tarinaksi. Kirja huipentuu kauniiseen loppukohtaukseen, joka laittaa yhden kirjan henkilöistä vaikeiden valintojen eteen: mitä voi antaa anteeksi, millä on enää merkitystä, menneellä vai tulevalla?
Jakarandapuun lapset on koskettava ja kaunis, hienosti kirjoitettu ja hyvin suomennettu tarina vapaudesta ja rakkaudesta. Sitä voi suositella kaikille hyvän kirjallisuuden ystäville ja muille maailmanmenosta ja ihmisoikeusasioista kiinnostuneille.
