Viime aikojen vilkkaimmalla kirjastoaiheisella Twitter-keskustelulla ei kirjastolaitoksen kanssa ollut juurikaan tekemistä.
VIIME aikojen vilkkaimmalla kirjastoaiheisella Twitter-keskustelulla ei kirjastolaitoksen kanssa ollut juurikaan tekemistä. Kotikirjastosta ja viherhuoneesta unelmoiva Rakel Liekki sai joukon Twitter-seuralaisia mukaan haaveiluunsa. “Mitkä kaksi turhaa huonetta haluaisit kotiisi” -viesteissä toivottiin työ- ja vierashuoneita, musiikkihuoneita ja ompelutilaa. Yleisin valinta oli kuitenkin kirjasto. Monet katsoivat myös aiheelliseksi huomauttaa, ettei kirjasto ole turha huone.
MIKÄ tilaisuus kirjastoille tarttua keskusteluun! Ainoa kuulolla oleva oli kuitenkin Kallion kirjasto, joka merkitsi pari postausta omiin suosikkeihinsa ja jakoi viestejä eteenpäin.
Samaan aikaan Kirsi Piha, Anja Snellman ja Anna-Stina Nykänen keskustelivat kirjallisuusterapiasta: “Mahtava konsepti: biblioterapeutti. Apteekin sijaan kirjakauppa, eri kirjoja eri oireisiin. Voisitko @AnjaSnellman erikoistua myös tähän?” Nykänen huomautti tätä varten olevan kirjastot, mihin Piha vastasi, että “pointti ei ole kirjasto vs kauppa vaan että jollain ammattitaitoa auttaa ihmistä ja käyttää kirjaa työkaluna.”
Kirjastoja ei tässä Twitter-keskustelussa kuultu eikä nähty.
TWITTER ja sosiaalinen media yleisemminkin on toistaiseksi pääosin ammattilaisrinki, jossa kirjastot puhuvat toisille kirjastoille. Asiakkaille somessa viestiessään kirjastot puhuttelevat vielä enimmäkseen kasvotonta käyttäjäjoukkoa. Facebookin kirjasto on aattona auki kymmenestä viiteen, siellä esiintyy nukketeatteri ja järjestetään näyttely. Pinterestissä kirjasto on arkkitehtuuria, blogeissa jaetaan kirja-arvioita.
KÄYTTÄJIEN somessa kirjastossa tehdään etä- ja ryhmätöitä. Verkkovirtapaikkoja on kirjastossa vähän ja palautusluukun olemassaoloa kysellään kavereilta. Kirjasto ei huomaa vastata.
KUN sosiaalisessa mediassa jaetaan ajankohtaisia uutissisältöjä, korostuvat otsikot: katoavat lähikirjastot, vapaaehtoisten hoitamat palvelut. Otsikoissa vinyylilevyt palaavat kirjastoihin ja pinup-kalenteri markkinoi työntekijöiden moninaisuutta.
MUUNKINLAINEN kirjastopuhe somessa leviää. Ahkerin puolestapuhuja on kirjailija Neil Gaiman, jonka Twitter-viesteistä on lähtöisin iskulause “Google antaa 100 000 vastausta, kirjastonhoitaja sen oikean.”
Ruotsi sai oman Gaimaninsa lokakuussa, kun Jonas Hassen Khemiri keskittyi Aniara-palkintoa vastaanottaessaan kirjastomuistoihinsa. “Muilla perheillä oli omat jumalansa, meille kirjasto oli lähinnä pyhää paikkaa.” Puhe kantautui somessa kauas, nopeasti ja tehokkaasti.
MITÄÄN vikaa ei ole siinä, että kirjastot viestivät somessa toisilleen. Vertaistuki ja verkostoituminen ovat arvokkaita kirjastojenkin arkipäivässä. Jos kirjastotyötä kuitenkin halutaan avata ja esitellä tarjontaa ja palveluita käyttäjille myös verkon välineillä, on mietittävä uudelleen: kenelle me somessa puhumme? Miten pääsemme heidän kanssaan keskusteluyhteyteen? Kuinka kuulisimme, mitä meistä sanotaan tai vielä paremmin: mihin meitä ihmisten arjessa tarvitaan?
