Tampereen yliopiston dosentit Sari Katajala-Peltomaa ja Ville Vuolanto ovat kirjoittaneet ensimmäisen laajan suomenkielisen tutkimuksen antiikin ja keskiajan lapsista.
Lapsuus ja arki antiikissa ja keskiajalla tarjoaa mielenkiintoista luettavaa jokaiselle lasten historiasta kiinnostuneelle. Tampereen yliopiston dosentit Sari Katajala-Peltomaa ja Ville Vuolanto ovat kirjoittaneet ensimmäisen laajan suomenkielisen tutkimuksen antiikin ja keskiajan lapsista. Edellinen on perehtynyt nimenomaan keskiajan ja jälkimmäinen myöhäisantiikin ja varhaiskristillisen ajan lasten ja perheen elämään. Tutkimuksellisesta otteestaan huolimatta kirja sopii myös maallikon käteen, sillä teksti on sujuvaa ja havainnollisia esimerkkejä on runsaasti. Teoksessa keskitytään lasten elämään arjessa ja yhteisönsä jäsenenä. Jokaisella perheen jäsenellä oli oma tärkeä roolinsa, niin myös lapsella riippuen sukupuolesta ja yhteiskunnallisesta asemasta.
Uusi valoisampi näkemys
Kirja tuo esiin tuoreita näkemyksiä lapsuuden historiasta. Johtopäätösten takana on laaja ja perusteellinen lähdeaineisto uusine tulkintoineen. Toisin kuin aiemmin on väitetty, lasten elämään antiikissa ja keskiajalla mahtui myös huolenpitoa ja rakkautta. Keskiaika ei ollutkaan pelkkää julmuutta ja kurjuutta vastakohtanaan valoisa, sivistynyt ja lapsen oikeuksia korostava nykyaika. Lapsuus ja arki antiikissa ja keskiajalla osoittaa, että aiempi käsitys lasten elämän ankeudesta on ollut yksipuolinen. Lapset olivat tärkeitä ja heistä pidettiin huolta. Vanhemmat eivät olleet tunteettomia, vaan he kiintyivät lapsiinsa. Vaikka lapsia menehtyi paljon, ei heidän kuolemansa ollut yhdentekevä asia, vaan sekä tyttöjen että poikien kuolemaa surtiin.
Kaikki lapset eivät suinkaan syntyneet toivottuina. Lapsia hylättiin ja annettiin pois – joko kasvattilapsiksi tai orjiksi. Toisin kuin joissain aiemmissa tutkimuksissa on väitetty, vammaisia tai kroonisesti sairaita ei antiikin tai keskiajan yhteisöissä systemaattisesti hylätty tai jätetty vaille hoivaa. Löytyneissä lähteissä on paljon esimerkkejä vanhoiksi eläneistä synnynnäisesti vammaisista ihmisistä, joiden integroituminen yhteiskuntaan on ollut luultua yleisempää.
Sosiaaliset erot määrittelivät lapsen aseman
Kirjoittavat käyttävät vertailukohteinaan Suomen lisäksi muuta Eurooppaa, Vähä-Aasiaa ja Pohjois-Afrikkaa. Kaikkialla kokemukset ovat yhteneväiset. Lähtökohtaisesti lapsesta pyrittiin pitämään huolta. Silti liiallista ja varhain aloitettua työtä, orjuutta, kouluttamattomuutta, piittaamattomuutta, kovaa kuria ja seksuaalista ahdistelua oli varhaisina vuosisatoina, mutta niin on myös nykyään eri puolilla maailmaa.
Kun nykyisin korostetaan yksilön oikeutta koskemattomuuteen, niin antiikin ja keskiajan maailmassa tärkeintä oli sopiva ja kunnioittava käytös sosiaalisesti ylempiä kohtaan. Lapsille tämä tarkoitti vanhempien tai opettajien kunnioitusta. Hierarkioita ei kuitenkaan luonut pelkästään ikä, vaan myös sukupuoli ja sosiaalinen asema; se mikä oli sopivaa ylemmän yhteiskuntaluokan kasvatille, ei ollut soveliasta köyhälle lapselle.
