Kohti vapaata vai suljettu digitaalista yhteiskuntaa?
IFLA julkaisi elokuussa 2013 trendiraportin, jossa on tarkasteltu digitaalisen maailman haasteita ja mahdollisuuksia (http://trends.ifla.org/). Raportti on pohtiva ja erilaisia tulevaisuuksia mallintava, eikä anna vastauksia vaan esittää tulevaisuudet kärjekkäinä vastakkainasetteluina. Se antaa kirjastoille ja kansakunnille hyvän kuvan niistä haasteista ja mahdollisuuksista, joita nopeasti muuttuva digitaalinen yhteiskunta on luonut sekä haastaa niitä aktiiviseen poliittiseen päätöksentekoon.
Aallon harjalla vai vuoroveden vietävänä?
Raportti tunnistaa viisi pääkehityskulkua, jotka ovat:
- Uudet teknologiat sekä laajentavat että supistavat yksityisten henkilöiden tiedonsaantia
- Verkko-opetus tasa-arvoistaa ja järisyttää oppimista ympäri maailman
- Raja yksityisyyden ja tietosuojatun datan välillä on määriteltävä uudelleen
- Osallistavat verkkoteknologiat antavat yhteisöille mahdollisuuden kuunnella ja voimaannuttaa uusia yksilöitä ja ryhmiä
- Maailman informaatioympäristö muuntuu jatkuvasti uusien teknologioiden myötä
Kolme ensimmäistä trendiä ovat tietoisen ristiriitaisia. Uusien teknologioiden synnyttämä osaamistarve tai osaamisen puute on edelleen merkittävä tekijä tiedon käyttämisessä yksilöiden tasolla. Uudet teknologiat ja uudet julkaisuformaatit vaativat käyttäjiltä perinteisten lukutaitojen lisäksi uudenlaisia lukutaitoja sekä kriittisiä tiedonhankinnan taitoja. Kirjastoilla ja koululaitoksella on merkittävä rooli näiden taitojen opettamisessa. Erilaisten aineistojen kopiointioikeudet (Suomessa tekijänoikeudet) ja niiden hallinta on siirtymässä digitaalisessa ympäristössä entistä enemmän kaupallisten toimijoiden yksinhallintaan, joka uhkaa sulkea osan ihmisistä käytön ulkopuolelle.
Uudet teknologiat mahdollistavat opetuksen siirtämisen verkkoon ja sen toteuttamisen massiivisina avoimina kursseina. Samalla nämä kurssit alkavat murentaa vallassa olevia oppimisen ja pätevyyden hankkimisen rakenteita. Tutkintoihin ja tutkinnonanto-oikeuksiin perustuva logiikka pettää siellä, missä faktista osaamista arvostetaan enemmän kuin muodollisia tutkintoja. Uhkana on, että koulutus keskittyy ja yksipuolistuu kulttuurisesti. Lisäksi avoimen massaopetuksen ja avoimen julkaisemisen rahoitusmallit ja jatkuvuus ovat vielä auki.
Verkkosovellukset ja palvelut mahdollistavat tietojen keräämisen käyttäjistä ja heidän toimistaan sekä tämän datan uudelleen hyödyntämisen kaupallisesti. Samaan aikaan on painetta julkaista julkisen hallinnon ja julkisten toimijoiden tuottama data verkossa uusia sovelluksia ja uudelleenkäyttöä varten. Tällä hetkellä ei ole selkeää rajaa kaupallisen ja ei-kaupallisen välillä, ja lisäksi julkisen vallan dokumenttien avoimuuden ja julkisuuden rajaa puidaan jopa oikeustapauksina.
Osallistavat, niin kutsutut sosiaalisen median teknologiat puolestaan muuttavat kansakuntien ja ihmisten tapaa toimia ja mahdollistavat moniäänisen ja monikulttuurisen demokratian. Kirjastoille tämä merkitsee palvelukulttuurin muutosta ja muuttumista.
Ehkä merkittävin trendi on kuitenkin nopea teknologinen muutos ja sen aiheuttamat yhteiskunnalliset muutokset: häviääkö yleinen kirjastolaitos e-kirjojen tulon myötä, häviääkö teollisuus 3D-tulostuksen myötä, häviääkö painettu kirja ja lehti, vai onko tulevaisuus monien rinnakkaisten medioiden ja teknologioiden suo, jossa yksittäisen ihmisen ja kirjaston on löydettävä oma polkunsa?
Kuinka kirjastot navigoivat muutoksessa?
Selkein viesti trendiraportissa on jatkuva nopea muutos informaatioteknologiassa ja näiden muutosten ristiriitaisuus. Kirjastojen suurin haaste on toimintakulttuurin muuttaminen aitoon, innovatiiviseen ja verkkoon kytkeytyvään palvelutoimintaan.
Kirjastojen tulee myös olla tietoisia käyttäjien yksityisyydensuojasta. Suurimmat ”ilmaiset” verkkopalvelut keräävät käyttäjistään dataa ja hyödyntävät sitä tuotteidensa markkinoinnissa ja käyttäjien ohjailemisessa. Olisiko kirjastojen ryhdyttävä markkinoimaan itseään paikkana, jossa käyttäjää ja hänen informaatiokäyttäytymistä ei seurata ja jossa voi käyttää vapaasti digitaalista informaatiota ilman, että kukaan valvoo lukemista?
Verkko-opetus puolestaan tarjoaa kirjastoille merkittäviä mahdollisuuksia tulla avoimiksi oppimisympäristöiksi, jossa kuka tahansa voi tulla opiskelemaan maailman parhaiden luennoitsijoiden ja oppilaitosten johdolla. Tämä vaatii kirjastoihin henkilökuntaa, joka pystyy opastamaan ja ohjaamaan oppimisessa.
Suomen haasteet
Suomalaiselle kielialueelle kriittinen tekijä on maailmankielten ylivoima digitaalisissa resursseissa ja verkkopalveluissa. Onko suomalaisten kirjastojen ryhdyttävä aktiivisesti puolustamaan suomen kieltä ja suomalaista digitaalista kulttuuria luomalla mahdollisuuksia julkaisemiseen ja digitaalisen aineiston tuottamiseen?
Ääripäiset visiot digitaalisesta tulevaisuudesta ovat ensinnäkin suljettu ja tiukasti kontrolloitu digitaalinen ympäristö. Siinä vain ostovoimaiset kuluttajat voivat hankkia todellista tietoa, massat saavat käyttöönsä mainoksilla rahoitetun ”ilmaisen” informaation ja samalla heidän käyttäytymisen seuranta valjastetaan tuotteiden ja palveluiden markkinointiin.
Toinen ääripää on avoin ja demokraattinen tiedon ja osaamisen jakamisen maailma, jossa kirjastolaitoksella on merkittävä rooli. Tämä rooli on kumppanin ja yhdessä tekijän sekä mahdollistajan, ja vaatii ammattikäytänteiden jatkuvaa päivittämistä.
Selkein uhka kirjastoille on järjetön nopeasti uusiutuvan ja siten myös nopeasti vanhenevan teknologian perässä juokseminen. Tällöin kaikki aika ja taloudelliset resurssit kohdentuvat teknologian ja laitteiden uusintamiseen. Nopea ja ristiriitaisia tekijöitä sisältävä muutos vaatii aina strategista työtä: muutosta johtavat yleensä myös määrittelevät muutoksen suunnan. Tästä seuraa se, että kirjastojen pitää tulla kriittisiksi kuluttajiksi ja poliittisiksi toimijoiksi. Kaikkeen integroituva digitaalinen informaatiokulttuuri ei ole puolueetonta: se palvelee aina jotakin tarkoitusta tai jonkin tavoitteita.
