Kirjastoseuran blogi antaa äänen kirjastojen nykyisille ja tuleville ammattilaisille.
Kesällä luin IFLA:n postituslistalta viestin, jossa esiteltiin serbialaisten kirjastolaisten bussimatkaa IFLA-konferenssiin Ateenaan. Olin jo itse suunnitellut oman maata pitkin matkustamiseni konferenssiin, ja reittini kulki Belgradin kautta suunnilleen samaan aikaan kun he olivat lähdössä. Vastasin Serbian kansalliskirjaston Dragan D. Milosevicille onnitellen heitä ekologisesta matkustusvalinnasta ja ehdotin että he tiedottaisivat asiasta paitsi IFLA:n yleisellä postituslistalla, myös Environment, Sustainability and Libraries -ryhmän listalla.. Tiesin, toki, että serbialaisille ensisijainen syy bussimatkaan oli taloudellinen mutta mitä sitten. Esimerkki on hyvä joka tapauksessa. Tämä oli jo toinen kerta kun serbialaiset tulivat yhteisbussilla WLIC-konferenssiin, edellisen kerran reitti suuntautui Puolan Wroclawiin.
Samalla kysyin Draganilta puolileikilläni, olisiko minun mahdollista liftata bussin kyytiin. En oikeastaan odottanut vastausta, ja suunnittelin jo omia junareittejäni Balkanin halki. Parin päivän tuli vastaus: “peukalosi on huomattu”. Ja niin viimeinen etappi maata pitkin Suomesta Ateenaan kulki bussilla Belgradista eteenpäin.
Olin tullut Helsingistä pitkän kaavan mukaan kyläillen ja sukuloiden: laivalla Tallinnaan, josta etelä-Viroon Pühajärvelle. Sieltä matka jatkui Valgasta Riikaan junalla, Riiasta Varsovaan bussilla ja edelleen Prahaan junalla. Prahasta matkustin junalla Zagrebin kautta Belgradiin, josta kirjastobussi poimi minut kyytiin.
Reissun järjesti siis Dragan Serbian kansalliskirjastosta, ehdin lyhyesti piipahtaa kirjastossa ennen lähtöä ja huomasin sen pullistelevan opiskelijoita jotka tekivät ryhmätöitä, lukivat, hengailivat, istuivat kahvilassa tai kirjaston penkeillä. Myös piha kirjaston ulkopuolella oli lämpimänä iltana täynnä ihmisiä, useilla oli kirjakassi kainalossa. Kansalliskirjaston vieressä on suuri ortodoksinen kirkko, ja yhdessä nämä rakennukset ovat serbialaisille (ja ulkomaisille?) turisteille must see -nähtävyys.
IFLA-konfrenssiin matkusti bussilastillinen kirjastoammattilaisia, joista valtaosa oli ensimmäistä tai korkeintaan toista kertaa kansainvälisissä tapahtumissa. Usealla oli mukana posterirulla, joten ensikertalaiset olivat myös aktiivisesti esittelemässä kirjastojensa tai organisaatioidensa toimintaa konferenssissa.
Ehdin 20 tunnin matkanteon aikana jutella kaikkien kanssa. Ensi alkuun lähes jokainen kainosteli englanninkielensä kanssa ja kehotti minua juttelemaan kielitaitoisempien kanssa. Kuitenkin kun ilta pimeni ja matka eteni niin ihmisten into esitellä omien mielenkiinnon kohteita tai mukana olevaa posteria voitti, kävimme hyviä keskusteluja mm. kirjastolaitoksen maksuttomuudesta, omatoimikirjastoista, sensuurista ja valtiollisesta valvonnasta, koulukirjastotyöstä, kansallisesta digitalisoinnista tai avoimen lähdekoodin järjestelmistä. Esittelin Suomen kirjastolaitosta vuolaasti, jaoin kaikki esitteeni joten jouduin kerjäämään konferenssissa niitä lisää. Osasta keskustelun teemoja minulla on vain äärimmäisen ohut tai olematon tietämys, mutta osaan tarvittaessa ohjata kiinnostuneen kysyjän oikean henkilön puheille. Älkää siis ihmetelkö jos saatte sähköpostia Serbiasta.
Serbiassa yleiset kirjastot saavat tietyn valtionrahoituksen, sen lisäksi kuntarahoitusta, jonka määrä vaihtelee poliittisen tilanteen mukaan. Pitkäjänteinen strateginen suunnittelu on siis äärimmäisen vaikeaa, koska tilanne voi muuttua seuraavien paikallisvaalien jälkeen. Hankintapolitiikkaa seneleekin sekä valtion säätely että rahoituksen epätasaisuus. Valtiollisen rahoituksen edellytyksenä on valmiiden hankintalistojen noudattaminen. Näillä listoilla ei ole kiistanalaisia nimekkeitä, vain ministeriön asiantuntijaraadin hyväksymiä teoksia.
Listoilta puuttuva ja muuten tärkeä tai ajankohtainen materiaali hankitaan kuntarahoituksella, edellyttäen että paikallisjohto on suopea kirjaston toiminnalle. Uusi kirjastotalo saatetaan rakentaa kuntaan yks kaks poliitikkojen niin päättäessä. Vastaavasti remontti tai tilojen uudistaminen voi viedä vuosia tai jäädä puolitiehen.
Näistä reunaehdoista huolimatta kirjastot pyrkivät kehittämään toimintaansa, benchmarkkaamaan hyviä käytänteitä muista maista ja palvelemaan asiakkaita monipuolisesti. Yleisten kirjastojen henkilökunta pyrkii tekemään yhteistyötä ja verkostoitumaan eri teemojen ympärille, mm. lasten- ja nuortenkirjastotyöntekijöillä on oma verkosto. Samat kansainväliset trendit vaikuttavat kirjastotyöhön Serbiassakin, juttelin esimerkiksi MakerSpace -toiminnasta ja STEM- (teknillistieteellinen, LUMA) työpajoista ja tapahtumista lastenkirjastotyössä. Kuulin muun muassa, että Serbiassa asukasmäärä ilmoitetaan vain yli 18-vuotiaiden määränä, lapset ja nuoret eivät kuulu viralliseen asukaslukuun lainkaan. Kävimme myös yösydännä filosofista keskustelua siitä, mihin filosofiaa tarvitaan nykypäivän yhteiskunnassa. Tai no, filosofitaustainen kirjastonhoitaja keskusteli ja minä kuuntelin puoliunessa.
Bussimatkan varrella pysähdyttiin taajaan, ilmeisesti joko bussikuski tai muu tauoista päättävä oli tupakoitsija. Öisillä huoltoasemilla Serbian, Pohjois-Makedonian ja Kreikan moottoriteiden varsilla oli surullista nähdä kulkukoirien laumojen hakeutuvan lähelle ihmisiä, koirat nukkuivat huoltoaseman pihalla, sisäänkäynnin edessä ja autojen alla. Koirat olivat aivan kesyn oloisia, heiluttivat toiveikkaana häntää kaikille vastaantulijoille. Monella oli vammoja ja arpia kovasta elämästä. Vegaanimatkailijana olin varustautunut hyvin eväin, joten en osaa arvioida huoltoasemien tarjontaa. Ruokakassi on maamatkailijan paras ystävä! Minulla oli mukana mm. pussillinen persikoita, riisikakkuja ja hummusta, jääteetä, vettä sekä pähkinöitä ja kuivattuja hedelmiä.
20 tuntia kului viimeisiä 4-5 tuntia lukuunottamatta nopeasti ja mukavasti. Aivan reissun loppumetreillä aloimme kaikki olla uupuneita istumiseen, nuokuimme penkeillämme silmäillen opasteista kuinka pitkä matka Ateenaan vielä on. Tarkka saapumisaika ei ollut tiedossa, ja minua jännitti kovin ehdinkö ensimmäiseen kokoukseeni. Loppujen lopuksi olimme Ateenassa konferenssikeskuksen pihalla 20 minuuttia ennen kuin bussikuljetus kokoukseeni lähti. Ehdin siistiytymään, vaihtamaan kokousmekon ylleni ja konferenssi oli valmis alkamaan.
Pitkän yhteisen matkan jälkeen tunsin ikään kuin adoptoineeni kaikki ensikertalaiset konferenssikävijät. Viikon aikana vaihdoimme kuulumisia ja lukemattomia poskisuudelmia päivittäin, esittelimme toisiamme omille kontakteillemme ja vannoimme pitävämme yhteyttä jatkossa. Ainakin lastenkirjastoihmiset löysivät tiensä IFLA:n lasten-ja nuortenkirjastojaoston kokuksiin, toivottavasti kontakteista poikii heille muuta oman alan yhteistyötä.
Minulta on pyydetty kaksi artikkeilia serbialaisiin kirjastoalan julkaisuihin ja jatkamme suunnittelua yhteisten koulutusteemojen edistämisestä. Mikäli joku Suomessa on kiinnostunut kontakteista Serbian/Balkanin suuntaan, olkaa ihmeessä yhteydessä. Jaan mielelläni adoptiokirjastolaisteni yhteystietoja.
Ensimmäiset kaksi ideaa matkan varrelta:
- Kannattaa avata suunsa ja kertoa ajatuksensa ääneen, koskaan ei tiedä mitä kivaa siitä seuraa.
- Avointa persikkapussia ei kannata laittaa kangaskassin pohjalle muiden eväiden alle. Ateenassa minulla oli kassillinen käynyttä persikkamuusia.