Tietoa seurasta

Kirjastoseuran historiaa

Kirjastoseura perustettiin vuonna 1910. Kirjastoseuran perustamiseen
saakka Kansanvalistusseura toimi kirjastoliikkeen edistämiseksi. Kirjastoseuran
tehtyä pesäeron Kansanvalistusseuraan se alkoi monin tavoin vaikuttaa
kirjastoaatteen edistämiseen. Toiminnassa painotettiin koulutusta, toiminnan
suuntaviivoja ja kirjastokokoontumisia. Maan jakaneen sisällissodan jälkeisellä
aikakaudella kirjastoalan yksi suurimmista saavutuksista oli vuoden 1928
kirjastolaki. Kirjastoseura ryhtyi järjestämään Kirjastopäiviä 1920-luvulta alkaen. Kirjastoseura liittyi IFLA:n (Kansainvälinen kirjastoseurojen liitto) jäseneksi jo
varsin varhain, vuonna 1929. Myös Pohjoismaiden kanssa tehtiin tiivistä yhteistyötä.

Kirjastoseura vakiinnutti paikkansa yhteiskunnallisena ja kulttuurisena vaikuttajana Suomessa jo toisen maailmansodan alkuun mennessä. Sen merkitys kirjastoalan kouluttavana ja ammatillista profiilia nostavana tahona oli huomattava. Toinen maailmansota vaikutti luonnollisesti myös Kirjastoseuran toimintaan. Sotavuosien keskeisimmät kysymykset Seuralle olivat luovutetuilta alueilta evakuoidun väestön palveleminen, kirjojen välitys rintamalle ja Neuvostoliitolle menetettyjen alueiden kirjastoista työttömiksi jääneiden karjalaisten kirjastohoitajien työllistäminen.
Sodasta huolimatta kirjastojen merkitystä ei unohdettu.

Jälleenrakennuskaudella jäsenmäärä kasvoi ja vuonna 1948 Kirjastolehti alkoi
jälleen ilmestyä itsenäisenä sen jälkeen, kun 26 vuotta ilmestynyt Kirjastoseuran ja Kansanvalistusseuran yhteinen Kansanvalistus ja Kirjastolehti -niminen julkaisu lopetettiin. Jälleenrakennuskauden merkittävimpiä käänteitä kirjastoalalla oli uuden kirjastolain valmistelu. Laki astui voimaan 1962 pitkän valmistelun jälkeen.
Kirjastoseura osallistui lain valmisteluun mm. antamalla lausuntoja
lakiehdotuksesta. Uuden kirjastolain myötä valtionosuudet kasvoivat ja tämä lisäsi
myös koulutetun henkilöstön määrää.

Myös pohjoismaiseen yhteistyöhön panostettiin jälleen voimakkaasti mm. koulutusyhteistyön muodossa. Jäsenmäärä kasvoi ja Seura panosti koulutukseen ja julkaisutoimintaan.

1980-luvulla tekniikan kehittyminen ja yleistyminen toi esiin uudenlaisen
palvelutarpeen kirjastoissakin. Kirjastoseura esittikin kannanotossaan vuonna 1987 videolainauksen mahdollistamista kirjastoissa. Tämä toi mukanaan tekijänoikeuskysymykset, jotka ovat edelleenkin hyvin ajankohtaisia. Suomen
kirjastoseura lanseerasi kirjastojen PR-päivän, Lainan päivän 8.2. 1984, joka on
suurelle yleisölle varmasti tunnetuin Kirjastoseuran tapahtuma. Kirjastoseura oli vaikuttamassa aktiivisesti myös vuoden 1986 kirjastolain sisältöön.

1990-luvulla kirjastoalalla keskustelua herättivät internet, kirjastopalvelujen
maksullisuus ja kirjaston valtionosuudet. Kirjastoseura osallistui valtionosuuslainsäädännön uudistamisesta käytävään keskusteluun tuoden
jäsentensä mielipiteet esiin, otti vuonna 1991 yhteyttä kaikkiin kansanedustajiin valtionosuusuudistuksesta ja lobbasi kirjastojen säilyttämistä koulujen kanssa
samassa valtionosuusprosenttiryhmässä tuloksekkaasti. Vuonna 1995 alkoi kolmevuotinenTiedon talo -projekti, jonka merkitys kirjastojen verkkotietouden
edistäjänä oli huomattava. Kirjastoseura hallinnoi projektia ja sen puitteissa
järjestettiin runsaasti koulutusta. Tarkoituksena oli madaltaa kirjastojen kynnystä
liittyä internetiin. Tiedon talo -projektia esiteltiin myös kansainvälisillä foorumeilla. Projekti edisti verkkopalvelujen nopeaa leviämistä Suomen kirjastoissa. Vuonna
1998 astui voimaan uusi kirjastolaki ja Kirjastoseura otti kantaa erityisesti kirjastopalvelujen maksuttomuuteen.

2000-luvun alussa Kirjastoseura oli mukana Opetusministeriön julkaiseman Kirjastopoliittisen ohjelman suunnittelutyössä.  Kirjastojen ja kirjastonhoitajien
imagosta käytiin keskustelua ja tässä yhteydessä järjestettiin kirjastojen
imagokampanja vuonna 2002.

Kirjastoseura huomioi internetin kasvavan merkityksen ja panosti siihen
voimakkaasti. Kirjastoseura toimi aktiivisesti mediakasvatuksen saralla useine hankkeineen. Muun muassa Seuran ponnistelujen ansiosta vuoden 2007
hallitusohjelmassa korostettiin kirjastojen roolia lähipalveluna ja kansalaisten
oppimisen, tietohuollon ja kulttuurin monipalvelujärjestelmänä. Vuonna 2010
Suomen kirjastoseura juhli näyttävästi 100-vuotista taivaltaan.

Vuonna 2011 ilmestyi Kirjastoalan etiikkatyöryhmän laatima Kirjastotyön eettiset
periaatteet
 -niminen julkaisu, joka laadittiin Suomen kirjastoseuran, Finlands
svenska biblioteksföreningin ja Suomen tieteellinen kirjastoseuran toimeksiannosta. Kirjastotyön eettiset periaatteet on tarkoitettu eettiseksi ohjenuoraksi julkisissa
kirjastoissa ja tietopalveluissa työskenteleville ammattilaisille. Julkaisuun on koottu
eettisiä ohjeita, jotka jokaisen kirjastoammattilaisen tulisi ottaa työssään huomioon.

Vuonna 2012 Kirjastoseurassa  työskenneltiin Helsingissä järjestettävän IFLA-konferenssin,kehitysyhteistyöhankkeen, kirjastoalan koulutuskentän muutosten, kuntauudistuksen, kuntavaalien ja lukuhankkeiden parissa.

Kansainvälinen Kirjastoseura

Kirjastoseuralla on pitkät kansainväliset perinteet ja kansainvälisyyttä korostetaan
myös Seuran strategiassa. Kirjastoseura osallistuu aktiivisesti alan kansainvälisten organisaatioiden toimintaan ja tukee kirjastoalan työntekijöiden verkostoitumista kansainvälisesti. Tavoitteena on myös tehdä Suomen kirjastolaitosta tunnetuksi
maailmalla ja vastavuoroisesti tuoda maailmalta Suomeen uusia ideoita ja
vaikutteita.

IFLA:n jäseneksi Kirjastoseura liittyi jo vuonna 1929. Myös pohjoismaista
yhteistyötä  painotettu jo alkuajoista lähtien. 1970-luvulla suhteita solmittiin myös
itään. Viimeisen 25 vuoden aikana on ollut kolme toisiaan seurannutta
kansainvälistä painopistealuetta. 1990-luvun alkupuolelle asti toimittiin aktiivisesti kehitysyhteistyön (Etelä-Afrikka ja Namibia) parissa, 1990-luvun puolivälin jälkeen Suomen EU-jäsenyyden myötä alettiin tehostaa eurooppalaista yhteistyötä
mm. EBLIDA:n (European Bureau of Library, Information and Documentation Associations), eurooppalaisen kirjastoalan lobbausjärjestön puitteissa, ja 2000-
luvulla on painotettu IFLA-yhteistyötä.

Kirjastoseura toimii kansainvälisellä kentällä erityisesti Kirjastot ja Kehitys -kehitysyhteistyöhankkeessa Namibian ja Tansanian kirjastolaitosten kanssa.
Hankkeen toinen osuus  päättyy vuonna 2017. Kirjastoalan
maailmanlaajuinen IFLA-konferenssi järjestettiin Helsingissä 2012 ja Suomen
kansallisen komitean varapuheenjohtajana toimi Sinikka Sipilä.

Suomen kirjastoseuran toiminnanjohtaja Sinikka Sipilä (eläkkeelle 1.11.2015) toimi IFLA:n varapuheenjohtajana 2011-2013 ja puheenjohtajana 2013-2015.

Suomen kirjastoseuran merkkihenkilöitä

Helle Kannila (1896-1972), vuoteen 1938 Helle Cannelin

Helle Kannila toimi Kirjastoseuran puheenjohtajana 1942-1944 ja 1949-1961 sekä Kirjastolehden päätoimittajana 1921-1967. Kirjastoseuran johtokunnassa ja keskustoimikunnassa Kannila oli jäsenenä 1917-1968.

Virkatyönään Kannila toimi Valtion kirjastotoimiston johtajana 1921-1949 sekä Yhteiskunnallisen korkeakoulun kirjasto-opin lehtorina 1949-1963. Tasavallan
presidentti myönsi Helle Kannilalle maamme ensimmäisen kirjastoneuvoksen arvonimen vuonna 1949.

Helle Kannila toimi lisäksi aktiivisesti eri yhdistyksissä ja ajoi naisasiaa. Helle
Kannilan kirjallinen tuotanto oli myös monipuolista. Kannila kirjoitti mm.
Kirjastonhoidon oppaan (1922), jota käytettiin kirjastonhoitajien koulutuksessa
1960-luvulle asti. Kirjavalinnan periaatteita Kannila pohti teoksessaan
Kirjanvalinnan ongelma (1967).

Helle Kannilan työ Suomen kirjastolaitoksen kehittämiseksi on ollut hyvin
ainutlaatuista. Helle Kannila korosti erityisesti kirjastotyöntekijöiden koulutusta ja arvostusta, ja on ollut Suomen kirjastoseuran merkittävimpiä vaikuttajia. Suomen kirjastoseuralla on ollut vuodesta 1949 lähtien Helle Kannilan nimeä kantava
rahasto, josta myönnetään seuran jäsenille apurahoja kirjastoalan opintomatkoihin.

 

Mikko Mäkelä (1910-1985)

Vuonna 1910 maanviljelijäperheeseen syntynyt Mikko Mäkelä valmistui filosofian maisteriksi Turun Yliopistosta vuonna 1936. Mäkelä oli valittu Tampereen
kaupungin kirjaston johtajaksi jo vuonna 1942, mutta pääsi aloittamaan virassa
vasta sodan jälkeen. Mikko Mäkelä aloitti heti virkaan päästyään suunnitelmansa
kirjaston luomisesta kaupungin kulttuurityön keskukseksi. Hän aloitti kirjastossa kirjauutuuksien esittelyt, joiden ympärille muodostui ns. Mäkelän piiri,
tamperelaisista kirjailijoista koostunut kirjallisuus- ja keskustelupiiri. Mäkelä toimi Tampereen kaupunginkirjastonjohtajana vuoteen 1973. Tasavallan presidentti
myönsi Mikko Mäkelälle kirjastoneuvoksen arvonimen vuonna 1965.

Mikko Mäkelä toimi myös Suomen kirjastoseuran Myyntikeskuksen johdossa. Myyntikeskuksen pääasiallisena tehtävänä alkuaikoina, 1950-luvulla, oli
kirjastokorttien välitys maan kirjastoille. Myöhemmin korttien rinnalle tuli myös painotuotteita ja muita kirjastoille välttämättömiä tarvikkeita. Vuonna 1956 pääosa toiminnasta siirrettiin Mäkelän esityksestä Helsinkiin ja nimi muuttui Suomen kirjastoseuran Kirjastopalveluksi. Mäkelä jatkoi Tampereella Kirjastopalvelujen Kalustopalvelun yksikön johtamista, mutta toiminta päättyi vuonna 1959, kun
Kirjastoseura halusi erottaa Kirjastopalvelun omaksi yksikökseen.

Mikko Mäkelä valittiin Kirjastoseuran keskustoimikunnan jäseneksi 1948 ja toimi
seurassa yli kaksikymmentä vuotta, muun muassa varapuheenjohtajana
ja puheenjohtajana. Vuonna 1973 Mikko Mäkelä kutsuttiin Kirjastoseuran kunniapuheenjohtajaksi.

Mäkelän mukaan on nimetty Suomen kirjastoseuran tutkimus- ja palkintorahastosta jaettava Mikko Mäkelä -palkinto, joka myönnetään kirjastoalalla tehdystä
pitkäaikaisesta tai ansiokkaasta työstä.

Hilkka M. Kauppi (1921-1996)

Hilkka M. Kauppi toimi Suomen kirjastoseuran osa-aikaisena toiminnanjohtajana
vuodesta 1961 vuoteen 1967 asti, jonka jälkeen hän siirtyi kokoaikaiseksi toiminnanjohtajaksi ja toimi tehtävissä eläköitymiseensä, vuoteen 1984, asti. Kirjastoneuvoksen arvonimen Hilkka M. Kauppi sai vuonna 1980.

Kirjastokentän ohella Kauppi oli kantava voima myös Minna Canthin seurassa. Hän
myös toteutti haaveensa omasta kirjallisesta tuotannostaan julkaisemalla mm. Helle Kannilan elämänkerran (Helle Kannilan elämänpuut, Otava, 1976).

Suomen kirjastoseura myöntää Hilkka M. Kaupin nimeä kantavan palkinnon
kirjastoalalla tehdystä teosta ja työstä, joka on edistänyt kirjastoalan kehitystä ja
tunnetuksi tekemistä sekä avartanut alaan liittyviä näkemyksiä.

Suomen kirjastoseuran puheenjohtajat

Kirjastoseuran ylintä päätösvaltaa käyttää hallitus, johon kuuluu puheenjohtaja ja kahdeksan jäsentä. Hallituksen jäsenet valitaan seuran vuosikokouksessa ja kausi on kaksivuotinen, joskin puolet hallituksen jäsenistä vaihtuu vuorovuosittain.

Vuosina 1985-2010 kaikki Kirjastoseuran puheenjohtajat ovat olleet istuvia
kansanedustajia Jukka Relanderia lukuun ottamatta. Kirjastoseura on painottanut puheenjohtajavalinnoissa vaikutusvaltaa ja lainsäädäntötyön ja kulttuuripolitiikan tuntemusta sekä luonnollisesti kirjastomyönteisyyttä.

Seuraavassa listaus Kirjastoseuran puheenjohtajista:

  • J.A. Kemiläinen (1910-1914, 1931-1941)
  • H.F. Soveri (1915-1918)
  • A.H. Bergholm (1919-1924)
  • Uno Therman (1925-1930)
  • Helle Kannila (1942-1944, 1950-1961)
  • Mauno Kanninen (1945-1949)
  • Heikki Hosia (1962-1965)
  • Karl-Erik Henriksson (1966-1969)
  • Mikko Mäkelä (1969-1971)
  • Kari Turunen (1972)
  • Jouko Tyyri (1973-1976)
  • Tellervo Koivisto (1977-1982)
  • Pentti Lahti-Nuuttila (1982-1989)
  • Riitta Uosukainen (1990-1991)
  • Mirja Ryynänen (1992-1997)
  • Kaarina Dromberg (1998-2002)
  • Tarja Cronberg (2004-2007)
  • Markku Laukkanen (2008-2009)
  • Jukka Relander (2010-)

Yleiset kirjastokokoukset ja valtakunnalliset
kirjastopäivät

Kirjastopäivät järjestetään joka toinen vuosi ja ne ovat tärkeä keskustelu- ja tapaamisfoorumi kirjastoammattilaisille. Ensimmäinen yleinen kirjastokokous
järjestettiin vuonna 1892 Kansanvalistusseuran laulu- ja soitinjuhlan yhteydessä
Turussa. Seuraavat kokoukset järjestettiin 1905, 1908 ja 1919. Tästä eteenpäin
vuoteen 1937 kirjastokokouksia järjestettiin joka kolmas vuosi ja toisen
maailmansodan päätyttyä kirjastokokouksia alettiin järjestää säännöllisesti joka
toinen vuosi. Vuonna 1975 kirjastokokouksen nimi muutettiin Kirjastopäiviksi.

  • 1892 Turku
  • 1905 Tampere
  • 1908 Helsinki
  • 1919 Helsinki
  • 1922 Tampere
  • 1925 Turku
  • 1928 Tampere
  • 1931 Helsinki
  • 1934 Lahti
  • 1937 Viipuri
  • 1941 Helsinki
  • 1945 Vaasa
  • 1947 Turku
  • 1949 Jyväskylä
  • 1951 Mikkeli
  • 1953 Espoo
  • 1955 Tampere
  • 1957 Kuopio
  • 1959 Oulu
  • 1961 Lahti
  • 1963 Hämeenlinna
  • 1965 Pori
  • 1967 Savonlinna
  • 1969 Vaasa
  • 1971 Joensuu
  • 1973 Jyväskylä
  • 1975 Kouvola
  • 1977 Rovaniemi
  • 1979 Mikkeli
  • 1981 Turku
  • 1983 Oulu
  • 1985 Helsinki
  • 1987 Tampere
  • 1989 Imatra
  • 1991 Kajaani
  • 1993 Lahti
  • 1995 Joensuu
  • 1997 Pori
  • 1999 Jyväskylä
  • 2001 Helsinki
  • 2003 Vaasa
  • 2005 Tampere
  • 2007 Kuopio
  • 2009 Turku
  • 2011 Oulu
  • 2013 Mikkeli
  • 2015 Seinäjoki