Etusivu> Ajankohtaista > Välttämätön asiointi on turvattava kuntien kirjastoissa

Välttämätön asiointi on turvattava kuntien kirjastoissa

Viime vuonna käyttöön otettu rajattu asiointi on todettu turvalliseksi.

Monet kirjastot ovat tällä hetkellä auki rajatulla palvelulla. Suomen kirjastoseuran mukaan on tärkeää, että kirjastot pidetään rajoitetusti auki myös kriisiaikana. 

Viime vuoden lopussa kirjastoissa otettiin käyttöön rajattu asiointi, jossa asiakas voi noutaa varauksen tai valita luettavaa helposti saatavilla olevista teemahyllyistä. Myös tietokonetta tai tulostinta voi käyttää rajoitetusti. 

Rajattu asiointi on todettu turvalliseksi. Eduskunnan sivistysvaliokunta totesi tammikuussa tartuntatautilain muuttamista koskevassa lausunnossaan, että kirjastoissa on päästy turvalliseen toimintaan erityisjärjestelyiden avulla. 

Suomen kirjastoseuran toiminnanjohtaja Rauha Maarno kertoo, että kirjastojen rajattu palvelu on tärkeää kriisiaikana. 

”Kirjastojen rajattu käyttö auttaa ihmisiä kestämään pitkittynyttä kriisiä. Lainaustoiminnan ja tietokoneiden käyttömahdollisuuden täytyy jatkua, jotta voimme varmistaa kaikkien pääsyn tietoon ja kulttuuriin myös poikkeusoloissa”, Rauha Maarno sanoo. 

Esimerkiksi pääkaupunkiseudun kirjastoissa rajoitettu palvelu on tarkoittanut sitä, että kirjastossa voi: 

– Lainata ja palauttaa kirjoja ja muita aineistoja itsepalveluautomaatilla⁠. 

– Noutaa varattua aineistoa varaushyllystä⁠. 

– Lainata aineistoja rajatuista valikoima- ja teemahyllyistä. 

– Asioida pikaisesti ja omatoimisesti asiakastietokoneilla välttämättömissä asioissa⁠. 

⁠Pääkaupunkiseudun kirjastossa pitää käyttää kasvomaskia, mikäli terveydelliset syyt eivät estä maskin käyttöä. Lisäksi kirjastossa pidetään kahden metrin turvaväli. 

”Näillä toimenpiteillä on pystytty varmistamaan turvallinen asiointi kirjastossa. Kuntien päättäjien pitää muistaa, että kirjasto on välttämätön palvelu. Kirjastojen tärkeä tehtävä on vähentää koronakriisin eriarvoistavia vaikutuksia yhteiskunnassamme”, Rauha Maarno sanoo.