Etusivu> Ajankohtaista > Uudenlaisia kohtaamisia – nuortenkirjastotyötä myös digitaalisissa ympäristöissä

Uudenlaisia kohtaamisia – nuortenkirjastotyötä myös digitaalisissa ympäristöissä

Poikkeuksellinen kevät on haastanut kirjastoammattilaisia monin tavoin. Kirjastot ovat tehneet digiloikan, jonka myötä monet peruspalvelut ovat siirtyneet verkkoon. Nuortenkirjastotyötä tekeville virtuaaliset toimintaympäristöt, kuten erilaiset sosiaalisen median alustat, ovat jo vakiintuneita työvälineitä. Tarve kehittää uutta kasvoi kuitenkin vauhdilla, haastaen samalla kirjastolaiset oppimaan lisää.

 Monipuolista sisältöä syntyikin nopeasti! Kunnat ovat tuottaneet kevään aikana erilaisilla verkkoalustoilla muun muassa kirjavinkkausta, satutuokioita, podcasteja, lukupiirejä, vinkkejä luotettavan tiedon löytämiseen sekä yhteisöllistä pelaamista. Sisältöjä on tuotettu laajasti myös erilaisten yhteistyökumppanien kanssa. Vinkkejä on haettu nuorisotyön toimintamuodoista, esimerkiksi digitaalisen nuorisotyön osaamiskeskus Verken kokoamasta vinkkilistasta.

Nuorten kanssa työskennellessä tärkeimmiksi kulmakiviksi ovat nousseet vuorovaikutus ja kohtaaminen. Kirjasto on nuorille turvallinen arkiympäristö, jossa on aikuisia, joiden kanssa omista huolenaiheista voi keskustella. Onnistuneimmat verkkoon siirtyneet toimintamuodot ovatkin sellaisia, joissa nuori edelleen löytää kirjastotyöntekijästä itselleen turvallisen ja luotettavan aikuisen.

Näitä tärkeitä kohtaamisia on onneksi pystytty siirtämään someen. Espoon kaupunginkirjaston Instagram Live -hetkissä nuorten kanssa on keskusteltu heitä huolettaneista asioista. Oulun kaupunginkirjasto jakoi nuorille vinkkejä luotettavan tiedon löytämiseen ja tunnistamiseen sekä Instagramissa että verkkosivuillaan. Pelkoja on voitu hälventää oikeaa tietoa jakamalla. Tässä kirjastoammattilaisen osaaminen mediakasvattajana nousee suureen arvoon. Tikkurilan kirjaston Lue Soturikissa -live puolestaan on osoittautunut suosituksi toimintamuodoksi sen rennon ja matalan kynnyksen kohtaamiseen tähtäävän luonteensa vuoksi.

Kaikki kohtaamiset eivät silti tapahdu vain verkossa. Nuorten pariin jalkautuminen onkin poikkeusaikana erityisen tärkeää. Jalkautumista tekevät ennen kaikkea nuorisoalan ammattilaiset, mutta tässä on mahdollisuus myös kirjastoille. Nuorelle tutun kirjastotyöntekijän kohtaaminen voi olla merkityksellinen ja tärkeä kokemus. Moniammatillisten työparien kautta häivytettäisiin myös kahden ammatin välistä rajapintaa ja vahvistettaisiin yhteistyötä.

Nuorten kohtaaminen poikkeusaikana edellyttää paitsi uuden kehittämistä, myös olemassa olevien toimintamuotojen vahvistamista. Vaaditaan luovuutta, kokeilevaa asennetta sekä kiinnostusta syventää omaa osaamista. Pysyviksi toimintamuodoiksi jäävät todennäköisemmin ne kokeilut, joissa yhdistyvät innostavat sisällöt sekä aito vuorovaikutus nuorten kanssa.

Katso nämä verkkonuorisotyön vinkit: https://www.verke.org/material/vinkkeja-nuorten-kanssa-toimimiseen-verkossa/

Blogitekstin on kirjoittanut Suomen kirjastoseuran Nuortenkirjastotyöryhmän jäsenet.

Työryhmä kehittää nuortenkirjastotyötä ja pyrkii helpottamaan kirjastoissa nuorten kanssa toimivien työarkea vertaistuen, koulutusten ja erilaisten materiaalien kautta. Nuortenkirjastotyöryhmässä on toimintavuonna 2020 kuusi jäsentä ympäri Suomea erilaisista ja eri kokoisista kirjastoista. Löydät työryhmän Facebookista ja Instagramista.