Etusivu> Ajankohtaista > Kirjava porukka souti itsensä Suomen kartalle

Kirjava porukka souti itsensä Suomen kartalle

Kirjastoseuran blogi antaa äänen kirjastojen nykyisille ja tuleville ammattilaisille.

Hausjärven kirjasto kokosi viidentoista hengen kirkkovenekunnan ja osallistui heinäkuussa Mommilanjärven souteluun. Järvi soudetaan leikkimielisessä kisassa päästä päähän ja takaisin. Yhteensä matkaa kertyy noin 11 kilometriä. Kirjastolaisia oli veneessä kaksi. Muut soutajat olivat kirjaston asiakkaita. Kevään ja alkukesän aikana seurasimme joukkueen kasvua tiiviisti kirjaston somessa. Joukkue nimettiin Kirjavaksi porukaksi. Saimme Suomen kirjastoseuralta luvan painattaa heidän logonsa ”Kirjasto – jokamiehen oikeus” joukkueen paitoihin.

Arkiliikkujien tiimi

Ihmettelyä ja hilpeyttä, sitä kirjaston kokoama soutujoukkue sai osakseen pitkin matkaa. Liikuntasihteeri Kovanen arveli ilmoittautumista aprillipilaksi ja kirjoitti (suora lainaus), että he lisäävät siis pelastusvalmiutta järvellä ja valmistautuvat hinaamaan meidät kääntöpaikan jälkeen maaliin. Joukkueen jäsenistä vain neljällä oli ennestään kokemusta kirkkoveneellä soutamisesta. Osallistujien iät vaihtelivat neljästäkymmenestä lähes seitsemäänkymmeneen. Miehiä porukasta oli viisi, untuvikkosoutajista naisia peräti yhdeksän. Mitään aktiivi-, saati huippu-urheilijoita porukassa ei ollut, vaan joukko koostui tavallisista arkiliikkujista, jotka tiedostavat liikkeen merkityksen ihmiskeholle.

Mommilan suurmies

Mommilanjärvi on kuutisen kilometriä pitkä, kapea vesi kuvankauniiden maalaismaisemien keskellä. Lähellä pohjoispäätä, auringonnousun puolella järven töyräällä seisoo Mommilan kartano, jonka muinoin omisti Alfred Kordelin. Hänen muistomerkkinsä sijaitsee järven sivua kulkevan tien varressa, lähellä paikkaa, jossa Kodelin surmattiin vuonna 1917. Menestyneen suurliikemiehen tappoi venäläinen matruusi kahakassa bolshevikkien ja suojeluskuntalaisten välillä. Elettiin maailmansodan loppua, Venäjällä oli vallankumous ja suomalaiset ajautuivat kohti sisällissotaa. Kahakassa oli mukana myös Kordelinin ystävä ja lakimies Risto Ryti, joka puolisoineen onnistui pakenemaan paikalta. Jotaarkka Pennanen ohjasi tapahtumista elokuvan nimeltä Mommilan veriteot 1917.

Vuosisatojen uppotukit

Teollisuushistoriaa liittyy myös järveen itseensä. Eteläpään pohjukassa, nykyisen soutelustadionin paikalla sijaitsi saha vuoteen 1983 saakka. Ensimmäinen merkintä kotitarvesahasta löytyy jo vuonna 1785 laaditusta Haminankylän isojakokartasta. Teollinen sahalaitos perustettiin 1914. Kärkölän Koskisen kautta se päätyi lopulta Riihimäen Paloheimolle. Kisan riehaannuttamien kirkkovenesoutajien pitää edelleen malttaa järvellä mielensä. Järveen ei saa sukeltaa uppotukkien takia.

Vuosikymmenten vesiensuojelu

Mommilanjärven soutelu järjestettiin nyt 30. kerran. Tapahtuma sai alkunsa Juholan serkusten kesänvietosta. Huippuvuotena 2009 soutajia oli järvellä 1300 ja kirkkovenekuntia 82. Järvellä ovat soutaneet Matti Vanhanen, Iiro Viinanen, Risto Autio ja Samppa Lajunen. Menestysvuosista tapahtuma on hitaasti pienentynyt, nyt soutajia oli viitisensataa. Samassa veneessä ollaan myös muissa soututapahtumissa, legendaarinen Sulkava on sekin kutistumaan päin. Mommilanjärven soutelu on muutakin kuin liikunnallista hauskanpitoa. Taustalla toimivan yhdistyksen tarkoituksena on edistää alueen ”vesistöjen käyttökelpoisuutta hyöty- ja virkistyskäyttöön sekä vesistöjen ja niiden luonnon suojelemista ihmisten vapaa-ajan ja elinkeinotoiminnan tarpeita varten” (www.mommilanjarvensoutelu.fi/vesistonsuojelu).

Hausjärvi Love

Pienen kunnan suurtapahtumassa oli tänä kesänä hauska twisti. Joukko kantahämäläisiä toimen ihmisiä on keksinyt alkaa järjestää Suomi Love -formaattia mukailevia paikallisia konsertteja. Tänä vuonna Hausjärvi Love järjestettiin stadionilla soutujen päätteeksi. Istuimme joukkueen naisten kanssa peräkärrysaunassa ja kuuntelimme konsertin alkupuolen soundit lauteille. Lopuksi kassin pohjalta kesämekko päälle, puffetista limupullo kouraan ja hyville paikoille lavan tuntumaan. Päivän päätteeksi lavalle kapusi Club For Five ja laittoi yleisön kehräämään kuin kissa.

Haaste kirjastoille

Rakkoja kämmeniin? Keskimäärin yksi per soutaja. Lihaksia kipeäksi? Eipä oikeastaan. Ensi kesänä uudelleen? Ehdottomasti! Ratamo-kimpassa keväällä heittämääni soutuhaastetta ei taidettu ottaa oikein vakavasti, ainakaan kollegoita ei näkynyt paikalla. Pistetään siis nyt paremmaksi. Täten haastan kaikki Suomen kirjastot mukaan Mommilanjärven souteluun. Kerää joukkueesi kirjastokimpasta, omasta henkilökunnasta tai asiakkaista. Pääasia, että keräät. Nähdään heinäkuun kolmantena lauantaina 2020 Mommilanjärvellä!