Etusivu> Ajankohtaista > Kirjastot palaavat vihdoinkin takaisin arkeen

Kirjastot palaavat vihdoinkin takaisin arkeen

Pitkän odotuksen jälkeen asiakkaat pääsevät lähes kaikkiin kirjastoihin ympäri Suomea. Pääkaupunkiseudulla kirjastot avautuivat kesäkuun alussa.

Rajoitettu asiointi kirjastoissa on päättynyt ja lähes kaikki kuntien kirjastot ovat avoinna asiakkaille. Lisäksi kirjastoautot kiertävät tavalliseen tapaan.

Kirjastojen hyllyjen ääreen pääsee taas etsimään luettavaa. Kirjastoissa voi viettää aikaa, opiskella ja tehdä töitä lukusaleissa. Myös kirjastojen omatoimikäyttö on jo mahdollista joissakin kirjastoissa.

Kirjastojen avautumisesta ovat iloisia niin kirjastojen työntekijät kuin erityisesti asiakkaat.

”Moni on odottanut pääsyä kirjojen ja kulttuurin keskelle. Hyllyjen välissä kuljeskelu ja uuden lukemisen löytäminen on tärkeä osa arkea”, kertoo Suomen kirjastoseuran toiminnanjohtaja Rauha Maarno.

Koulujen kesälomien alkamisen myötä erityisesti lapset ja nuoret tarvitsevat kirjastoja.

”Lähikirjasto tarjoaa maksuttoman ja turvallisen tilan lapsille ja nuorille lomien aikana”, Rauha Maarno kertoo.

Turvallisuus huomioitu 

Kirjastoissa tehdään yhä kovasti töitä koronaturvallisuuden varmistamiseksi.

Esimerkiksi asiakaskoneiden ja lukupaikkojen määrää on rajoitettu. Erilaiset kokous- ja ryhmätyötilat ovat auki vaihtelevasti eri puolilla Suomea.

Asiakkailta edellytetään monin paikoin maskin käyttöä ja turvavälien noudattamista. Useimmat ryhmäkäynnit, opastukset ja tapahtumat toteutetaan verkossa.

Pääkaupunkiseudulla kirjastot avautuivat kesäkuun alussa. Poikkeuksellisesti Kokkolassa kirjastoissa on edelleen voimassa täyssulku.

Kirjastot esillä kuntavaaleissa 

Tulevissa kuntavaaleissa kirjastot ovat vahvasti esillä.

Yli 1500 kuntavaaliehdokasta on tehnyt Suomen kirjastoseuran tekemän testin, jossa selviää, millä tavalla kirjastot vaikuttavat muuhun yhteiskuntaan. Testi löytyy osoitteesta www.tarkeintakirjastossa.fi

Testissä ylivoimaisesti suosituin tulos oli lukutaito, joka oli kesäkuun alkuun mennessä saatu kaikkien testin tehneiden osalta tulokseksi yli 8 000 kertaa.

Toiseksi eniten testin tulokseksi saatiin yhteisöllisyys, 1900 kertaa.

Kaikkiaan Tärkeintä kirjastossa -testiä tehtiin yli 16 000 kertaa.

”Testin suosio kertoo siitä, että kirjasto on kunnissa tärkeä palvelu, jonka kehittämisestä uudet valtuutetut innostuvat”, Rauha Maarno kertoo.