Etusivu> Ajankohtaista > Jyty myönsi 22 kirjastolle tukea lukukampanjaan

Jyty myönsi 22 kirjastolle tukea lukukampanjaan

Kukin kirjasto saa 5000 euroa nuorten lukukampanjaan.

Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jyty myönsi yhteensä 110 000 euroa tukea nuorten lukukampanjaan, jolla nuoret palkataan töihin yleisiin kirjastoihin edistämään lasten ja nuorten lukutaitoa ja lukemista. Jyty valitsi lukukampanjaan 72 hakemuksesta 22 kirjastoa, joista kukin saa 5000 euroa.

Viime vuonna Jyty päätti 100-vuotisjuhlavuotensa kunniaksi lahjoittaa 100 000 euroa nuorten lukukampanjaan, jonka tarkoitus on ehkäistä nuorten syrjäytymistä, korostaa lukutaidon merkitystä syrjäytymisen ehkäisijänä sekä nostaa esille kirjastojen merkittävää roolia yhteiskunnan sivistystyössä. Lukukampanja toteutetaan yhteistyössä Suomen kirjastoseuran kanssa.

– Kirjastojen hakemukset olivat niin hyviä ja hakemuksia tuli niin paljon, että määrärahaa päätettiin nostaa vielä 10 000 eurolla. Näin saimme mukaan kaikkiaan 22 kirjastoa isoilla ja pienillä paikkakunnilla, eri puolilla maata, Jytyn järjestöjohtaja Ari Sauros sanoo.

Nuorten pääasiallinen työ lukukampanjassa on lukemisen ja lukutaidon edistäminen. Palkattavan nuoren tulee olla vähintään 18-vuotias ja nuorisolain mukaisesti enintään 29-vuotias. Työ voi olla kokoaikaista tai osa-aikaista ja nuorille maksetaan Jytyn neuvotteleman kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen (KVTES) mukaisesti.

– Pääasiallinen työtehtävä on lukemisen ja lukutaidon edistäminen esimerkiksi kirjastoissa, kouluilla tai päiväkodeissa. Nuoret voivat toimia esimerkiksi lukijana satutunnilla tai tehdä paljon muutakin, kuten antaa kirjavinkkejä ja lukusuosituksia tai järjestää kirjailijavierailuita ja työpajoja. Kielenä toimii yleensä suomi, mutta kaksikielisessä Kristiinankaupungissa myös ruotsi. Keskustakirjasto Oodi palkkaa puolestaan maahanmuuttajataustaisen nuoren, Sauros kertoo.

Lukukampanja alkaa Minna Canthin ja tasa-arvon päivänä 19.3.2019, jolloin kirjastojen toivotaan aloittavan myös nuorten työllistämisen. Samana päivänä Suomen kirjastoseura organisoi uuden tapahtumapäivän – Kirjaston päivän, joka kertoo kirjaston työstä tasa-arvon, yhdenvertaisuuden ja lukutaidon edistämiseksi. Nuorten työllistäminen lukukampanjaan tulee toteuttaa 30.9.2019 mennessä.

Tuki myönnettiin seuraaville yleisille kirjastoille:

  •  Alajärven kaupunginkirjasto ja Vimpelin kunnankirjasto
  • Espoon kaupunginkirjasto
  • Euran kirjasto- ja tietopalvelut/Euran pääkirjasto
  • Heinäveden kunnankirjasto
  • Joensuun seutukirjasto/pääkirjasto
  • Jyväskylän kaupunginkirjasto
  • Kalajoen kaupunginkirjasto
  • Keskustakirjasto Oodi
  • Kourujärven kirjasto/Rauman kaupunginkirjasto
  • Lappeenrannan kaupunginkirjasto
  • Liedon kunnankirjasto
  • Mikkelin seutukirjasto
  • Myrskylän/Pukkilan kirjastot
  • Nivalan kaupunginkirjasto
  • Nurmijärven kunnankirjasto
  • Oulun kaupunginkirjasto
  • Ranuan kunnankirjasto
  • Stadsbibliotek i Kristinestad
  • Tohmajärven kunnankirjasto
  • Tornion kaupunginkirjasto
  • Turun kaupunginkirjasto
  • Vaasan kaupunginkirjasto

Lisätietoja:

Jytyn järjestöjohtaja Ari Sauros, puh. 0400 343 424,

Jytyn suunnittelija Pekka Laukkanen, puh. 040 575 9565,

Suomen kirjastoseuran toiminnanjohtaja Rauha Maarno, puh. 044 748 1801,

 * Jyty edustaa noin 50 000 kuntien, kuntayhtymien, seurakuntien ja yksityisten palveluksessa olevaa viran- ja toimenhaltijaa. Jäsenistöstä naisia on noin 84 prosenttia. Jyty on kunta-alan vanhin ammattiliitto ja STTK:n jäsenliitto.