Etusivu> Ajankohtaista > Jopa yhdeksän kymmenestä kokee usein innostusta kirjastotyössä

Jopa yhdeksän kymmenestä kokee usein innostusta kirjastotyössä

Uusi selvitys kertoo, että kirjastojen työntekijöitä motivoivat eniten asiakaspalvelu ja työn monipuolisuus. Peräti 72 prosenttia alan työntekijöistä on huolissaan kirjastojen tulevaisuudesta.

Tuore kysely kertoo uutta tietoa kirjastojen työntekijöistä. Kirjastoissa työskentelee noin 5000 ihmistä, joista yli 1600 vastasi kyselyyn. Kyseessä on suurin kirjastoalan ammattilaisille tehty kysely.

Linkki kyselyyn 

Kyselyn perusteella kirjastojen työntekijät ovat erittäin tyytyväisiä työhönsä. Vastaajista 90 prosenttia kokee tekevänsä merkityksellistä ja tärkeää työtä sekä tuntee usein innostusta työssään.  Lisäksi 92 prosenttia vastaajista kokee olevansa omalla alallaan.

Eniten kirjastoammattilaiset arvostavat työssään ihmisten kohtaamista ja mahdollisuutta olla avuksi. Heille tärkeää on myös tehtävien monipuolisuus ja mahdollisuus työskennellä tiedon ja kirjallisuuden parissa. 

Selvityksen perusteella kirjastoammattilaisten työ on murroksessa. Isoimmat muutokset ovat tehtävien lisääntyminen ja monipuolistuminen, henkilöstön väheneminen ja organisaatiomuutokset sekä kasvava yhteistyö muiden tahojen kanssa.

Kirjastojen työntekijät ovat huolissaan kirjastoista. Peräti 72 prosenttia vastaajista on huolissaan kirjaston tulevaisuudesta ja 63 prosenttia on sitä mieltä, että jatkuvat muutokset eivät palvele asiakkaan etua.

Kirjastoissa työskentelee kyselyn perusteella korkeasti koulutettua väkeä. Vastaajista 70 prosentilla on korkeakoulututkinto. Ylempi korkeakoulututkinto on tavallisin koulutustausta alalle.

Vastaajina olivat kuntien yleisten kirjastojen työntekijät, yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen kirjastojen työntekijät ja erikoiskirjastojen työntekijät.

Kysely julkistetaan valtakunnallisilla Kirjastopäivillä Helsingin kulttuuritalolla 5.–7. kesäkuuta. Kirjastopäivät on joka toinen vuosi järjestettävä kirjastoalan suurin koulutustapahtuma. Tapahtuman järjestää Suomen kirjastoseura.

Kysely suunniteltiin kirjastoalan ammatillisten ja aatteellisten järjestöjen Minerva-ryhmän yhteistyössä ja sen toteutti tutkimusyritys Pentagon Insight.

Minerva-ryhmään kuuluvat: Finlands svenska biblioteksförening FSBF rf, Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL ry (SAK), Julkis- ja yksityisalojen toimihenkilöliitto Jyty (STTK), Akavan Erityisalat / Kuntien asiantuntijat KUMULA ry (AKAVA), Suomen kirjastoseura ry, Suomen tieteellinen kirjastoseura STKS ry, Tieteentekijöiden liitto / Informaatioalan Akateemiset INA ry (AKAVA) ja Yliopistojen ja tutkimusalan henkilöstöliitto YHL ry (Ammattiliitto Pro).

 

Lisätiedot:

Rauha Maarno, toiminnanjohtaja, Suomen kirjastoseura, 044 748 1801

Laura Perjo, Pentagon Insight, 040 733 6787